Kirjoja napit korvissa

Lähdin veljen luo-romaani on ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoinen ja melko rajukin kuvaus Jaana Kippon paluusta kotikyläänsä pohjoiseen, jonnekin Västerbottenin kulmille, rajaseudulle. veljen, joka aikoo juoda itsensä hengiltä, luo. Jaana tapaa traumatisoituneen taiteilija Johnin ja saa kuulla vuosikausia vaietuista salaisuuksista, joihin itsekin liittyy, pääsee töihin kotipalveluun ja yrittää räpiköidä omien tunteidensa ja muiden ympärillä olevien ihmisten ongelmien ja epäluulojen aallokossa. Jaana Kippo on elänyt varsin oudon lapsuuden kaksoisveljensä, väkivaltaisen isän ja välinpitämättömän, uskonnollisen äidin kanssa perheessä, jossa maataloustyöt ovat kuuluneet myös lasten kannettaviksi. Pohjoisen kylä kuvataan melko ankeaksi paikaksi asua eikä Jaana Kippoa totisesti käy kateeksi. Rakkaudessakin hän on epäluuloinen ja raju. Mutta metsästää hän osaa ja hoidella hommansa kotihoitotyössä. Viedään äiti pohjoiseen-romaani jatkaa Jaana Kippon elämäntarinaa kuvaamalla miten äiti kuole

Sini, sairaanhoitaja, töissä vanhusten vuodeosastolla ja leskeksi jäänyt Eeva, joka hämmästelee uutta kuuskymppisen elämäntilannettaan sekä rotukissa Kyllikki, joka yrittää elää kissan elämäänsä emäntänsä konhotuksista huolimatta ja jonka mielipiteitä maailman menosta joudumme kuuntelemaan. Kummankin naisen elämässä sattuu ja tapahtuu, yllätyksiä, ikäviä ja mukavia, säälittäviä ja hauskoja ja kumpikin nainen kehittyy tarinan edetessä, oikeastaan lukijan haluamaankin suuntaan. Naiset asuvat samassa kerrostalossa ja tuntevat toisensa yhteisestä kuoroharrastuksesta. Sini haaveilee häistä ja hankkii morsiuspukuja miehen löytämisen toivossa, Eeva käy läpi rintasyöpäänsä ja joutuu pohdiskelemaan elämän ja kuoleman kysymyksiä muttei tavalla, joka saisi lukijan epätoivoiseksi. Romaani on humoristinen ja miellyttävä ja saa hymyn huulille usein. Kritisoisinkin oikeastaan vain Kyllikin välillä melko tyhmiä juttuja, jotka olisivat voineet olla ihan hauskoja jos kirjailija olisi pysynyt kissamaisis

Sarjassamme pikkukaupungin murhamysteerit on vuorossa itselleni uusi tuttavuus, Anna Ihren ja Smögenin lomakaupunki. Jääkaupunki on toinen romaani Smögen-sarjassa, joka on Storytellissa saatavilla suomeksi romaani Hylynetsijän lisäksi. Ihrenin päähenkilöt ovat Virkavapaalle heittäytynyt göteborgilainen Dennis Wilhelmsson, joka päättää vetäytyä kaikessa rauhassa lapsuutensa maisemiin Smögenille ja turruttamaan aivoistaan keväällä kokemaansa traumaattista elämänmuutosta. Mutta mutta. Minne poliisi meneekin, siellä murha. Niin tässäkin. Dennis ei tietenkään ennätä pohtia onnetonta elämäänsä vaan hänet vedetään töihin, murhaa selvittämään. Ja työpariksi hän saa nuoren Sandra Haraldssonin, jonka elämänmyönteinen ja suorasukainen asenne saa Dennisinkin piristymään ja alkaa murhatutkinta. Jääkalastajassa Dennis ja Sandra on kelpo työpari, käyttäytyvät kuin vanhat aviopuolisot, jotka piikittelevät toisiaan lämpimällä ja hauskalla tavalla. Jos Hylynetsijän tarina oli monimutkainen, niin sitä on

Melko uskomaton tarina Haukiputaalla syntyneestä, nuoruusvuotensa Helsingissä viettäneestä, piikatyttö Tyyni Kalervosta, joka saapui Kanadaan 23-vuotiaana siirtolaisena.  Kanadassa aikansa työskenneltyään hän lähti ylittämään Yhdysvaltojen rajan laittomasti ja kotiutui New Yorkiin vuonna 1924. Vain kahdeksan vuotta myöhemmin hän perusti ensimmäisen ravintolansa, Home Lunchin, Harlemiin. Urho Kekkonen vieraili New Yorkissa noihin aikoihin, tutustui Tyynin ravintolaan ja kaksikko humputteli Harlemin yössä niin, että heille kehittyi elinikäinen ystävyys. Vuosien vieriessä Tyyni omisti ravintoloita siellä sun täällä ja kuuluisin niistä oli Little Finlandia-niminen baari, jossa kävi niin amerikkalaisia kuin suomalaisiakin julkkisia. Tyyni Kalervon tuttavapiiri oli hyvin laaja, siihen kuului niin suomalaisia kuin amerikkalaisiakin valtaapitäviä, urheilijoita, taiteilijoita. Vuonna 1986 hänelle myönnettiin siirtolaismitali yhdessä Muhammad Alin ja Donald Trumpin kanssa. Tyyni Kalervo asui baa

Kaikkihan muistavat nuo siisteissä puvuissaan ovelta ovelle kulkevat amerikkalaiset nuoret miehet, joita ei oikein kukaan päästä sisään mutta joilla tuntuu olevan painavaa asiaa. He eivät ole jehovan todistajia, kuten romaanin henkilötkin silloin tällöin luulevat, ei, he ovat mormoneja, myöhempien aikojen pyhiä. Outoja ilmestyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen saavat tuta romaanin kaksi lähettilästäkin, David ja Mark.  Romaanin minä-kertoja, utahilainen David, on menettänyt perheensä lento-onnettomuudessa ja on viettänyt viime vuotensa lähetystyöhön valmistavalla leirillä. Hänet ja hieman vahvempi poika itsetunnossaan, Mark, lähetetäänkin kahdeksi vuodeksi Suomeen, pikkukaupunkiin, missä heidän on tarkoitus tehdä käännytystyötä ja puhua ihmisille omasta profeetastaan Joseph Smithistä, tämän opeista mormoniuskonnon perustajana mutta myös Jeesuksesta ja Jumalasta. Kielitaito on vähän niin ja näin ja on omiaan luomaan ongelmia uudessa, luotaan työntävässä ympäristössä ja ihmisten vi

Storytell esittelee Kaikki oli heidän-romaanin näin: "Haikea, vimmainen romaani isistä ja pojista, miehisestä egosta ja maailmanlopusta." Joten, piti vähän miettiä, viitsisikö alkaa käydä mies-romaania läpi mutta pidän Juha Itkosen kirjoista ja päätin kokeilla. Ja hyvä niin. Pidin myös tästä, enkä voisi olla Storytellin kanssa ihan samaa mieltä, että tämä kertoisi miehisestä egosta ja olisi romaani isistä ja pojista. Siis vain. Toki romaani kertoo juuri heistä mutta paljon muustakin.  Luulin aluksi, että romaanin päähenkilö on teatteriohjaaja, kahden lapsen isä, Ilmari, joka on onnellisesti naimisissa opettaja Sonjan kanssa, joka puolestaan rakastaa Käpylän omakotitaloidyllissä puutarhanhoitoa ja perhettään. Romaani alkaa kolmen sukupolven kohdatessa Ilmarin hakiessa ensin isänsä Markun, sitten poikansa Vilhon autonsa kyytiin ja jokaisen taustoja selviteltäessä. Ilmari on suht menestynyt ohjaaja muttei niin kuuluisa, että myöhemmin Vilhon kertoessa isästään, ihmetteli hänen e

Minna Lindgren on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija ja tunnettu ehkä parhaiten Ehtoolehto-kirjoistaan, joista en ole lukenut yhtäkään mutta muita Lindgrenin teoksia kyllä, kuten vaikka Aina on toivoa ja viimeksi Vihainen leski romaanit. Häneltä on siis ilmestynyt romaaneja, pakinakokoelmia, Leif Segerstamin elämänkerta ja opas klassisen musiikin kuunteluun Sinfoniaanisin terveisin. Lisäksi Lindgren on kirjoittanut kolumneja, librettoja ja näytelmiä. Ja nyt viimeksi kunnan eläinlääkäriksi ryhtyvästä, uudelleen kouluttautujasta, Anneli Kaulimosta kertova romaani Armon Anneli. Anneli Kaulimo muuttaa miehensä Kallen kanssa maalle kunnan eläinlääkäriksi. Entisen opettajan haaveammatti osoittautuu hieman toiseksi kuin Anneli on sen mieltänyt eli eläinten lopettaminen vie suurimman osan työajasta. Maaseudulla sattuu ja tapahtuu ja Anneli saa huomata, ettei eläinlääkäri ole sen tarpeesta huolimatta kovinkaan suuren fanijoukon ympäröimä.  Kun Kallen vakavasti sairas sisko Tiina muuttaa pa

Teini-ikäinen, torinolainen Teresa viettää kesiään mumminsa luona Spezialen kylässä ja tapaa siellä kolme naapurimaatilalla asuvaa ikätoveriaan Bernin, Tommason ja Nicolan. Tuosta tapaamisesta ja poikien luvattomasta polskuttelusta teresan mummin uima-altaassa lähtee Teresan elämän suunnan muuttava tarina Bernin tyttöystävänä, sittemmin, suhteen taukotilan jälkeen, vaimona. Näistä neljästä tulee siis erottamattomia ja varsinkin Bern, joka tuntuu fiksuimmalta mutta myös pojista vakavimmalta, tuntuu heti Teresasta kiehtovimmalta ja näin hänestä tulee Teresan elämää muokkaava johtohahmo. Pojat asuvat Nicolan vanhempien luona, Bern Nicolan serkkuna, Tommaso ja vaihtuva joukko muita nuoria, sijaiskodissa. Vanhemmat kasvattavat poikia tiukan mutta lempeän uskonnollisessa piirissä, raamattua lukien mutta myös suht sallivassa ilmapiirissä. Vanhempien muutettua pois tilalta, sinne muuttaa joukko nuoria aikuisia elämäntehtävänään luonnonsuojelu ja omavaraistalous. Teresa hassaa isoäitinsä perinn

Rusalka on jonkinlainen vedenneito slaavilaisessa tarustossa ja tsekkiläisen Antonin Dvorakin säveltämän oopperan libretto on lainattu rusalkoista kertovista kansantaruista ja on nimeltään juurikin Rusalka. Näiden vedenneitojen tarinaan kuuluu kuolema joka on jättänyt nuoret naiset jonkinlaiseen välitilaan, ei kuolleiksi mutta ei oikein eläviksikään. Rusalkoja on ymmärtääkseni monenlaisia, jotkut pelottavia, pahoja, toiset eivät. Tässäpä pienen pieni pohjustus rusalkoihin, joista helsinkiläisen Marissa Mehrin romaani on saanut nimensä. Mehr on hieman yli kolmikymppinen kirjailija ja wikipedian mukaan myös kriitikko. Käsittääkseni Rusalka on hänen toinen romaaninsa. Romaanissa seurataan kahden henkilön, säveltäjä-kapellimestari Gerard Montin ja kuiskaajana oopperassa toimineen Annan tarinaa. He ovat olleet rakastavaisia jollain omituisella tavalla ja Annan häivyttyä kuvioista, ei Gerardin sävellystyöstä oikein meinaa tulla mitään. Kymmenen vuoden jälkeen hän saa Annalta kutsun tämän hau

Esikoiskirjailijan suururakka sukeltaa nykypäivästä 1980-luvun DDR:ään päähenkilö Viljan etsiessä ja sanoittaessa unohtamaansa menneisyyttään, itseasiassa varhaislapsuuttaan. Vilja löytää isänsä jäämistöstä nipun kirjeitä, jotka Viljan mielestä kaipaavat selvittämistä, onhan niissä käytetty salanimiä, Erich ja Margot. Alkaa seikkailu Berliinissä Viljan selvittäessä 80-luvun tapahtumia ja omaa lapsuuttaan. Viljan vanhemmat asettautuvat asumaan Itä-Berliiniin 1980-luvun poliittisissa tiimellyksissä. Isä, Markus, työskentelee edistyksellisen lehden kirjeenvaihtajana, äiti Roosa yrittää kirjoittaa romaania lasten ja kodinhoidon välissä. Aatteen palo on horjumaton kummallakin ja romaanin parasta antia mielestäni onkin kuvaukset itä-saksalaisesta arjesta. Omaan mielenkiintooni vaikuttaa saman suuntaiset kokemukset, tosin Moskovassa, missä opiskelin juurikin 1980-luvulla. Yhtymäkohtia sosialistiseen arkeen ei ollut vaikea löytää, niin hyvässä kuin pahassakin. Meri Valkama on tehnyt perusteell

Haruki Murakami on lukijapiireissä supersuosittu kirjailija, joka vuosikausia povataan kerta toisensa jälkeen nobelistiksi. Wikipedian mukaan häntä on verrattu mm Paul Austeriin, J.D.Salingeriin, Raymond Chandleriin ja Jorge Luis Borgesiin, joista ainoastaan viimeksi mainittuun en itse ole tutustunut mutta esim Paul Austerin fanina minun on vaikea nähdä yhtäläisyyksiä näiden kahden kirjailijan välillä. Chandleristä nyt puhumattakaan. Salingeriin ehkä. Onneksi ei näin blogissa tarvitse perustella syitä, sillä olenhan lukenut Murakamilta ainoastaan kaksi romaania, Norwegian Woodin ja Värittömän miehen vaellusvuodet. Niinikään Wikipedian mukaan Norwegian Woodin suosion salaisuutena pidetään Beatlesin samannimistä laulua, mikä seikka on harmittanut Murakamia ja senkin vuoksi, ettei romanttinen teos edusta hänen ominta tyyliään. Että näin. Voin siis arvostella oikeastaan vain tätä romaania, Värittömän miehen vaellusvuosia, koska tietoisuuteni Murakamin tuotannosta on minimaalinen. Aion kyll

Mielenkiintoinen asetelma: identtiset kaksoset Desiree ja Stella, jotka menevät ulkonäöllisesti sekä mustasta että valkoisesta. Hipiä on sen verran vaalea, että kaksosilla on mahdollisuus tehdä valintoja tulevaisuutensa suhteen, elääkö valkoisena valkoisten maailmassa vai mustana, joka kuitenkin on verenperintönä ja näin ollen aidompi elintapa. Kaksoset syntyvät 1930-luvulla niin pieneen kaupunkiin, ettei sitä löydy miltään kartalta ja tämän kummallisen pikkukaupungin identiteettiin kuuluu olla niin valkoinen kuin mahdolista. Siis myös mustien.  Saatuaan selville, ettei äiti enää rahottaisi kaksosten koulutusta vaan panisi heidät töihin, he päättäävät karata ja aloittaa elämänsä muualla ja elää mustille nuorille naisille tyypillistä elämää pesula-apulaisina ja aina rahattomina. Eräänä päivänä Stella kuitenkin katoaa Desireen elämästä. Desiree ei tiedä siskonsa olinpaikkaa, eikä onko tämä edes hengissä. Desiree sen sijaan avioituu mustan, väkivaltaiseksi osoittautuvan, miehen kanssa ja

Luin taas pitkästä aikaa dekkarin Lisa Jeweliltä, jonka tuotannosta olen aikaisemmin kuunnellut kirjat Sitten hän oli poissa ja Löysin sinut. Muistin taas Lisa Jewellin kun hänet mainittiin Facebookin Kirjallisuuden ystävät-ryhmässä ja postaaja oli ihastunut mainittuun kirjaan. Ja kuten aina, tykkääjiä ja inhoajia oli tasainen määrä. Itse en voi ymmärtää, miksei dekkareita lukevat naiset pitäisi tämän kirjailijan tuotannosta, itse tykkään kovasti ja varsinkin siitä, ettei murhilla tai niiden tekotavalla mässäillä, vaan keskitytään psykologiaan, ihmismielen kiemuroihin. Onneksi taas etsin kirjailijan Storytellistäni, sillä seuraava, Kaikista synkimmät salaisuuteni, on jo lukulistalla ja sitä seuraava, Näkymätön tyttö, ilmestyy kirjahyllyyni 11. tammikuuta 2022. Pidän siitä, että tykkäämäni kirjailijan teoksia on tulossa ja päivämäärät tiedossa. Pidin myös siitä, että kaksi muuta seuraamaani dekkaristia ovat julkaisseet uusimmat kirjansa, eli Maria Adolfsson Doggerlandiin sijoittuvan ja

Pientä fiksausta vailla, Yösähköä, Heti vapaa, Sopivassa suhteessa, Ruusuja ja risuja Kuuntelinpa putkeen kaikki nämä viisi romaania. Ihan vaan kun voin. Olivat niin kepeitä, kivoja, välillä turhankin klisheisiä ja jos lukija olisi ollut joku muu kuin Mervi Takatalo, jonka painotukset ovat aina täysin päin honkia, olisivat nämä olleet myös jokseenkin humoristisiakin. Kuuntelin nämä kaikki oikeastaan vain iltaisin nukkumaan mennessä, koska tarina oli miellyttävä ja sen maailmassa oli mukava käydä unten maille. Lukijasta huolimatta. Sen verran täytyy sanoa, että olen kuunnellut myös aika ison kirjasarjan alkaen Berliinin poppeleista Takatalo lukijana ja olen siis melko rutinoitunut kuuntelijana mutta voin ymmärtää kyllä, jos kuuntelunautinnosta ei tule mitään tämän lukijan kanssa vähemmän sitä harrastaneille. Wikipedian mukaan Amanda Vaara on kirjailija, toimittaja ja kirjoittajakouluttaja Niina Hakalahden sivupersoona. Miksi joku kirjoittaa jollain muulla kuin omalla nimellään, on aina

"Vähitellen soperrus päässäni alkoi vaimentua. Pysähtyneisyys, yksinäisyys ja hiljaisuus ympäröivät minut niin rakastavina että tunsin oloni hetkittäin luottavaiseksi kuin emän nisä suussaan nukahtanut porsas. En tiennyt, olinko parempi mutta tiesin että ennen olin huono ja totesin että nyt olin ainakin erilainen." Romaanin kolmesta päähenkilöstä virolainen Marie saa ensimmäisen puheenvuoron. Hän majailee liettualaisessa merenrantamökissä, kadonneena ja etsittynä. Marie taitaa etsiä myös itseään kaikkien, vaikeiden ja outojenkin kokemustensa jälkeen. Romaanissa saavat puheenvuoron myös Marien rakastettu, ranskalainen rokkistara Benjamin ja tämän vaimo, niinikään ranskalainen Anna.  Kirja ei ole kovin pitkä, vain 4 h 39 min kuunneltuna, lukijana Satu Paavola, jonka äänestä ja suhteellisen koruttomasta tyylistä pidän kovasti. Lyhyydestään huolimatta romaaniin on saatu mahdutettua Marien pakomatka, Benjaminin rakastuminen Marieen ja miten siinä sitten kävikään ja  Annankin tunto

Vuonna 2015 julkaistussa romaanissaan Terveisiä Armille Pirjo Rissanen tutustuttaa lukijat/kuuntelijat lastenkirjailija Armiin, joka oikeastaan ei pidä itseään kirjailijana lainkaan ja äitinäkään ei halua kutsuttavan itseään äidiksi vaan ihan vaan Armiksi. Armi on oman tiensä kulkija niin kirjailijana kuin äitinä ja vaimona ja romaanissa rehellisesti kertoo, mitä mieltä mistäkin asiasta on. Hän ei ole pullantuoksuinen kotiäiti vaikka omien sanojensa mukaan teeskentelee kirjailijaa voidakseen jäädä kotiin töistä. Toki hän on niittänyt mainettakin lastenkirjailijana mutta ne ajat ovat auttamatta takanapäin. Huvittavaa lukiessa oli, että Armin ajatukset itsestään kolahtivat aika-ajoin myös omaan ajatusmaailmaani ja kokemuskenttääni. Se teki kirjasta jotenkin läheisen ja mukaansatempaavan. Rissanen kirjoittaa hyvin mutta ellei, niin olisinhan jättänyt tapojeni mukaisesti koko tekeleen kesken. Hyvä romaani. Armin elämässä tapahtuu. Rakas puoliso Teijo kuolee juuri eläkeikään päästyään ja Ar

Jos ei vielä ole ehtinyt tutustumaan hollantilaisen Herman Kochin tuotantoon, kannattaa se tehdä ihan vaikka seuraavaksi. Ehkä tunnetuin Kochin tuotannosta on Illallinen-romaani, josta on tehty Richard Geren tähdittämä elokuvaversiokin. Herman Koch on kolumnisti ja kirjailija, entisessä elämässään myös näyttelijä. Kirjailijana hänen teoksiaan on myyty yli miljoona kappaletta noin 30:een maahan.  Käyn tässä pikana läpi muutkin lukemani romaanit ja aloitan hänen ensimmäisestään ja ensimmäisestä, jonka olen lukenut eli juurikin tuosta edellä mainitusta Illallinen-romaanista.  Politiikassa menestystä saanut poliitikko ja todennäköisesti myös tuleva pääministeri kutsuu vaimonsa kanssa hieman vastahakoisen veljensä vaimoineen hulppeaan ravintolaan illalliselle. Keskustelu sujuu tavanomaisin kohteliaisuuksin mutta lukija ymmärtää kyllä, että kaiken takana on jotain uhkaavaa. Tapaamisen tarkoituksena on keskustella perheiden teini-ikäisistä lapsista eikä keskustelu tule olemaan mukava. Perheid

Nyt kun Areenalta voi katsoa 2. tuotantokauden Elena Ferranten Loistavasta ystävästä ja luonnollisesti sen putkeen katsoneena, aloin muistella muita Ferranten romaaneja ja yksi, joka taisi olla ensimmäinen, jonka itse olen lukenut, siis kuunnellut, oli Hylkäämisen päivät ja jonka vuoksi innostuin kuuntelemaan enemmänkin tuota loistavaa kirjailijaa, joka on antanut niin monille niin paljon. Romaani on järjestyksessä toinen kirjailijan tuotannossa, Amalian rakkaus-romaanin, jälkeen. Hylkäämisen päivät sijoittuu tukahduttavan helteiseen Napoliin, Ferranten omimmille kulmille. Päähenkilö Olga on tunnollinen ja kiihkoton perheenemäntä, joka huolehtii perheestään esimerkillisesti. Kunnes tapahtuu jotain, joka saa Olgan pasmat täysin ylösalaisin. Aviomies ilmoittaa jättävänsä Olgan ja perheensä ja muuttavansa uuden rakkauden luo. Tästä alkaa Olgan helvetti.  "Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut. Hän sanoi sen samalla kun korjasimme astioi

Suomen kirjailijaliiton ensimmäinen naispuheenjohtaja Tuula-Liina Varis on kirjailija-ammattinsa lisäksi myös kolumnisti ja toimittaja. Pentti Saarikosken kanssa naimisissa ollessaan hän työskenteli Kansan Uutisten toimittajana ja elätti perhettään läpi karikkoisten vuosien, kuuskymmen luvun puolesta välistä aina vuoteen 1979 asti. Varikselle on myönnetty Tiedon julkistamispalkinto, Marja-Liisa Vartin palkinto ja Vuoden Johtolanka-palkinto sekä Runeberg- ja Joensuu-palkinto ja pari muutakin tunnustuspalkintoa. pro Finlandia-mitalin hän sai 2019. 2014 asti hän on nauttinut taiteilijaeläkkeestä. Melkoinen nainen siis ja melkoinen on hänen tuotantonsakin, romaaneja, dekkareita, muistelmia, novelleja, pakinoita, kolumneja. Muistelmateoksessaan Kilpikonna ja olkimarsalkka Tulla-Liina Varis kuvailee avoimen rehellisesti avioliittoaan Pentti Saarikosken kanssa. Kirja on kirjoitettu Saarikosken kuoleman jälkeen ja pariskunnan erostakin oli jo parikymmentä vuotta. Pentillä oli tapana pitää enti

Tätä osasin jo odottaa. 15.6 se sitten tuli Storytelliin yksinoikeudella ja kuuntelin samantien. Ruotsin Fjällbacka-sarjasta ja monesta muustakin dekkarista tutun Camilla Läckbergin ja Hollywoodiin asti edennyt näyttelijän Alexander Karimin yhteisteoksen Sydänjää, enkä osannut oikein kuvitella, millainen saattaisi olla tämä pandemian aikainen rakkausromaani. Sitten hieman googlailin ja osottautui, että romaani onkin Läckbergin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus nimeltään Glacier ja sitä on ilmeisesti voinut katsoa Viaplaylla jo keväällä, vapusta lähtien. Niinpä etsin sen tätä kirjoittaessani ja sydän sykähti kun jo parista kuvasta heti tiesin, mistä on kysymys. Säästän tuon leffan mieheni kanssa yhdessä katsottavaksi. Läckberg kertoo Seura-lehdessä vappuaattona, millaista elokuvakäsikirjoittaminen oli verrattuna romaanin kirjoittamiseen ja sanoo, että listana se olisi hyvin lyhyt. Lckbergillä oli Seuran mukaan totuttelemista siihen, miten tiukasti elokuvakäsikirjoitus seuraa tiettyä kaav

Tässäpä onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa, ettei ole tullut blogattua kuunnelluista kirjoista mutta kevät on ehkä hieman kiireisempää aikaa omakotitaloasukkaalle tai sitten on jotain muita tekosyitä kirjoittamattomuudelle. Pääsyy kun varmasti on silkka laiskuus. Kirjoja olen kuunnellut yhtä paljon kuin ennenkin mutta niistä kirjoittaminen on vain jäänyt. Syystä tai toisesta. Tai siis laiskuuden vuoksi. Mutta nyt ajattelin jaksaa kirjoittaa sanasen Kreetta Onkelin viidennestä aikuisille suunnatusta romaanista Meiltähän tämä käy. Kreetta Onkeli on 51-vuotias, vuonna 1970 Jyväskylässä syntynyt kirjailija. Hänet on palkittu mm Finlandia Junior-palkinnolla romaanillaan Poika, joka menetti muistinsa ja Kalevi Jäntin-palkinnolla teoksellaan Ilonen talo, joka taitaa olla tunnetuin Onkelin laajasta kirjoittajatyöstä. Ilosesta talosta on dramatisoitu kolmiosainen tv-elokuvakin Tervetuloa paratiisiin, joka esitettiin kotikatsomossa vuonna 2006. Kreetta Onkeli kertoo Hesarissa 8.8.2020, että alunp

Elizabeth Strout mainitsi jossain lukemassani haastattelussa, että Olive Kitterigde suorastaan vaati päästä jälleen kirjoitettavaksi. Ja meille lukijoillehan se sopi, oli mitä iloisin yllätys, että pääsimme seuraamaan Oliven vanhuuden päiviä. Miten Olive ottaa iän tuomat haasteet vastaan, ottaako kiukkuisesti vai seesteisen rauhallisesti? Suorasukainen Olive ei olisi Olive, ellei hän saisi raivonpuuskia silloin tällöin mutta kyllä häneltä toisaalta löytyy ymmärrystäkin vanhuuden haasteiden edessä. Aviomies Henry on kuollut mutta Olive löytää suhteellisen mutkattomasti kumppanin Jackista, jopa niin, että naimisiinmenokin käy kuin luonnostaan. Kaksi yksinäistä löytävät toisensa vanhuutensa turvaksi ja ehkä suhteessa voi puhua jopa rakkaudesta. Strout kuvaa jälleen suorasukaiseen tapaansa kummankin puolison laidasta laitaan kulkevia tunteita vihasta rakkauteen ja kaikkea siltä väliltä, molemminpuolista kunnioitusta kuitenkaan unohtamatta. Oliven suhde poikaansa ja tämän vaimoon on mutkika

Onkin vierähtänyt yli kuukausi viimeisestä postauksesta ja kirjojen kuuntelukin on hieman hidastunut. Syytä siihen on vaikea löytää, kuuntelenhan kirjoja joka paikassa ja aina mutta ehkä kevään äänien kuuntelu on vienyt etusijan kirjojen kuuntelulle. Myös hienoisen unettomuuden ehkäisemiseksi en ole kuunnellut kirjoja enää sängyssä vaan yritän rauhoittaa iltani nukkumista varten, enkä laita kuulokkeita korville heti herättyänikään. No joo, jotain on sentään tullut kuunneltua ja tässä niistä yksi: Saara Turusen Järjettömiä asioita.  Olen kuunnellut Saara Turuselta romaanit Rakkauden hirviö ja Sivuhenkilö. Pidin kummastakin ja iloissani otin vastaan myös viimeisimmän, Järjettömiä asioita.   Noiden kahden kuuntelusta on jo jonkin aikaa mutta tuntui, kuin olisin palannut Sivuhenkilön elämään takaisin. Tälläkertaa aiheena rakkaus ja sen mahdollisuus kautta mahdottomuus, kannaattaako kaukosuhde vai eikö kannata ja mitä kirjoittaminen ammattina merkitsee itselle ja muille, julkisuus, sen tarv

"Miten hyvin tunnet ihmiset, jotka asuvat lähelläsi? Miten hyvin he tuntevat sinut? Tiedätkö edes naapureidesi nimet? Huomaistko, jos he olisivat pulassa tai jos he eivät olisi poistuneet kotoaan päiväkausiin? Kaikki valehtevat elämästään. Mitä tapahtuisi, jos kertoisitkin totuuden? Sen tärkeimmän asian, joka määrittää sinua ja selittää kaikkea muuta sinussa? Ei internetissä, vaan oikeille ihmisille ympärilläsi?" Clare Pooleyn esikoisteos Totuushaaste kertoo joukosta ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella vieraantuneet muista, kokevat yksinäisyyttä, valehtelevat elämästään, korvaavat ihmissuhteensä kuka työllä, kuka päihteillä, joku jollain muulla. Kirja alkaa taiteilija Julianin keksittyä kirjoittaa yksinäisyydestään vihkoon ja jättämällä sen Monican kahvilaan, missä Monica vuorostaan alkaa kirjoittaa omista ongelmistaan. Tästä lähtee tapahtumasarja ja vihon kulku alkaa monien käsien kautta päätyen lopulta takaisin Monican kahvilaan. Vihko tuo yhteen hyvin erilaisia ihmisi

Tarina kahdesta siskoksesta, joiden keskinäinen sopimus muuttaa kummankin elämän. Mutta, ettei menisi liian yksinkertaiseksi, kirjailija marssittaa koko joukon henkilöitä tarinaan mukaan ja alkuun onkin vaikea muistaa kuka on kuka. Päähenkilöiden Josephinen ja Iriksen ympärille kootaan joukko ihmisiä, joiden tarinat eivät ehkä olisi olleet välttämättömiä pääjuonen kannalta. Varsinkin Josephinen naapureiden stoorit menivät sen verran överiksi, että oikeastaan ne olisi kirjailija voinut jättää kokonaan pois. Kuuntelija olisi säästynyt silmien pyörittelyltä ja haukotuksilta. Ja romaanin tuntimääräkin olisi keventynyt ilman suurempaa haittaa. Josephine kokee tunaroivasta ja saamattomasta aviomiehestään avioeron ja alkaa elää rahatonta yksinhuoltajaelämää kahden tyttärensä kanssa, joista toinen on varsin vaativa teini. Dialogit muuten näiden kolmen välillä eivät ehkä ole kovin onnistuneita "äitikultineen" mutta kestettävissä. Josephine on älykkö, tiedenainen ja omistanut elämänsä

"Tämä ei ole mitään muuuta kuin murhatarina. Tai no, onhan tämä paljon muutakin." Näin alkaa Nina Wähän romaani Perintö ja tuon ensimmäisen lauseen kyllä unohtaa samantien. Romaani nimittäin jatkuu näin: "Tämä on kertomus Toimin perheestä ja joistakin tapahtumista, jotka vaikuttivat merkittävästi heidän elämäänsä, ja Toimin perheellä tarkoitan näytelmän äitiä ja isää, Siiriä ja Penttiä ja tarkoitan kaikkia heidän lapsiaan, niitä jotka olivat hengissä tapahtumien aikana ja tarkoitan myös niitä lapsia jotka eivät olleet enää hengissä. Ja lisäksi tarkoitan myös vielä syntymättömiä lapsia. Ja niitä lapsia jotka tulevat jälkeenpäin." Tämä on siis kertomus syrjäseudun 12 lapsisesta perheestä, joka ei ole uskonnon takia iso vaan ihan muista syistä.  "Pirullisesta pimeydestä, dieselinkatkusta,suomalaisista riidoista ja vakavista kommunikaatio-ongelmista huolimatta kirja herätti minussa heti halun muuttaa Tornionjokilaaksoon" - Sanoo Dagen Nyheterin toimittaja, enk

Jessie Burton on vuonna 1982 syntynyt lontoolainen kirjailija. Hän on kirjoittanut kolme romaania, Nukkekaapin, Muusan ja Tunnustuksen. Nukkekaappi kertoo tarinan 1686-luvulta, Muusa on sijoitettu 1970-luvulle ja viimeinen, Tunnustus kulkee kahdella aikajanalla, 1982 ja -83 Lontoossa, Los Angelesissa ja New Yorkissa sekä 2017 Lontoossa. Romaani kertoo ihmissuhteista, naisten välisestä rakkaudesta, sen kiihkeydestä ja samalla haavoittuvaisuudesta, se kertoo ihmisen vallasta toiseen, salaisuuksista ja hätiköidyistä päätöksistä. Se kertoo myös naisten suhteista miehiin ja oman elämänsä etsinnästä. Kirja kertoo äidittömänä kasvaneen 35-vuotiaan Rosen kaipuusta löytää paikkansa elämässään ja tarpeestaan etsiä äiti tai saada hänestä edes jonkinlainen kuva. Rose haluaa selvittää äitinsä, Elisen, katoamisen ja yrittää ymmärtää äidin motiivit luopua lapsestaan. Rosen osuus kirjassa kerrotaan minä-muodossa, joka helpottaa kuuntelemista ja erottaa luvut paremmin toisistaan. Rose: "Minua piti

Evie Wyld on syntynyt vuonna 1980 ja on kiistämättä yksi lahjakkaimmista sukupolvensa kirjailijoista. Wyld on voittanut Miles Franklin Awardsin ja EU:n kirjallisuuspalkinnon ja päässyt Keltaiseen kirjastoon. Hyvä Evie! Romaani Me olemme susia kertoo naisista kolmessa aikatasossa. Sarahista, joka joutuu noitavainojen uhriksi mutta pääsee pakenemaan metsään. Sarahin kohtalo on silti muiden käsissä, miesten. Se kertoo myös Ruthista, 1950-luvun kotirouvasta, joka päätyy Bass Rock-nimisen paikkakunnan erääseen kartanoon aikaisemmasta liitostaan leskeksi jääneen miehensä Peterin vaimoksi ja tämän poikien äitipuoleksi. Bass Rock on muuten romaanin englanninkielinen nimi ja olisi minusta ollut sopiva tähän suomalaiseenkin versioon. Kolmantena päähenkilönä pääsemme tutustumaan nykypäivän Vivieniin, jonka elämä on yhtä sekasotkua, isän ikävää mutta myös uutta naisten välistä ystävyyttä. Osoittautuu, että Ruth ja Viviene ovat sukua toisilleen ja varsinkin kuunnellessa täytyy välillä kelata taakse

"Sinä kesänä kun opettaja Robetson lähti kaupungista, oli hirveä helle ja joki näytti pitkään elottomalta. Se oli kuin kuollut, ruskea käärme, joka levittäytyi litteänä kaupungin keskustan halki keltaisen vaahdon kerääntyessä sen reunoille. Kun viraspaikkakuntalaiset ajoivat sen ohi, he sulkivat ikkunansa sen yököttävältä, rikinkatkuiselta lemulta ja ihmettelivät, kuinka kukaan pystyi elämään sen keskellä. Mutta Shirley Fallsin asukkaat olivat tottuneet joen ja tehtaan löyhkään ja haistoivat sen helteelläkin vain aamulla herätessään, muuten se ei heitä pahemmin haitannut. Sen sijaan heitä vaivasi sinä kesänä se, ettei taivas ollut koskaan sininen vaan oli kuin kaupungin ylle olisi kietaistu likainen sideharso, joka esti auringonvaloa suodattumasta maahan, sai kaiken näyttämään värittömältä ja teki ilmasta epämääräisen raskasta ja elotonta." Näin lähdetään liikkeelle Elisabeth Stroutin 20 vuotta ilmestyneessä esikoisromaanissa, jota hän kirjoitti lähes seitsemän vuotta. Strout