RUSALKA: KUISKAAJAN MUOTOKUVA/ Marissa Mehr

Rusalka on jonkinlainen vedenneito slaavilaisessa tarustossa ja tsekkiläisen Antonin Dvorakin säveltämän oopperan libretto on lainattu rusalkoista kertovista kansantaruista ja on nimeltään juurikin Rusalka. Näiden vedenneitojen tarinaan kuuluu kuolema joka on jättänyt nuoret naiset jonkinlaiseen välitilaan, ei kuolleiksi mutta ei oikein eläviksikään. Rusalkoja on ymmärtääkseni monenlaisia, jotkut pelottavia, pahoja, toiset eivät.

Tässäpä pienen pieni pohjustus rusalkoihin, joista helsinkiläisen Marissa Mehrin romaani on saanut nimensä. Mehr on hieman yli kolmikymppinen kirjailija ja wikipedian mukaan myös kriitikko. Käsittääkseni Rusalka on hänen toinen romaaninsa.

Romaanissa seurataan kahden henkilön, säveltäjä-kapellimestari Gerard Montin ja kuiskaajana oopperassa toimineen Annan tarinaa. He ovat olleet rakastavaisia jollain omituisella tavalla ja Annan häivyttyä kuvioista, ei Gerardin sävellystyöstä oikein meinaa tulla mitään. Kymmenen vuoden jälkeen hän saa Annalta kutsun tämän hautajaisiin ja alkaa matka kohti Annan kotikaupunkia, Itä-Eurooppaan. Pahaksi onneksi Islannin tulivuori päättää purkautua juuri silloin ja matkan on taituttava junilla. Mielenkiintoista romaanissa olikin Baltian maiden läpi kulkeminen ja koska itsellänikin on niistä kokemusta, oli mielenkiintoista seurata Gerardin matkaa ja hänen mietteitään itäblokin maista kontra länsimaalaisuus.

Samaan aikaan Anna, jolle tärkein ooppera ikinä on Dvorakin Rusalka, kärsii syövästä, joka on viedä hänet enneaikaiseen hautaan. Ja koska kuolema on väistämätön, hän päättää kutsua ystäviään hautajaisiinsa, myös Gerardin. Seurataan Annan kamppailua sairautensa kanssa, hänen jähmettymistään kotioloihin melko antoisan elämän jälkeen ja mietteitään menneestä mutta myös ajatuksistaan kuoleman läheisyydessä.

Sitten tapahtuu jotain kummallista ja romaani muuttuu ahdistavaksi, jopa vastenmieliseksi vaikka oikeassa elämässä voisi kuvitella ihmisten toimivan aivan päinvastaisesti. Yleensä jätän kirjan huoletta kesken, jos ei nappaa mutta Rusalkaa jatkoin, sillä kuitenkin se piti mielenkiintoa yllä omituisuudestaan huolimatta. Tai ehkä sen ansiosta.

Romaanissa pohditaan länsimaisten ihmisten suhdetta itä-blokkiin ja toisinpäin ja se, mikä itseäni innosti, oli Gerardin kulkeminen Vilnassa ja Riikassa, Annan kotikaupungissa, Tällaisissa kirjoissa itäblokin naiset ovat usein melko aggressiivia puolustaessaa omia kotikontujaan ja vihatessaa länsimaalaista hapatusta että se alkaa tuntua jo klisheeltä. Niin siis tässäkin romaanissa. Ammattikuvaukset sitävastoin olivat suht mielenkiintoisia, kuiskaajan ja kapellimestarin. Romaanin kieli on todella kaunista mutta paikoin, kuten sanottua, liioitellun ahdistavaa ja suorasukaista. Välillä melko ällöttävääkin. Ei sovellu iltakuunteluksi heikkohermoisille, eli minulle. Mieleni elää unimaailmassa muutenkin liian railakkaasti, painajaisia en kaipaa.

Luulenpa, että jos lukijana olisi ollut kuka tahansa muu kuin Karoliina Kudjoi, olisin ehkä jättänyt kesken mutta hänen lukutyylinsä pitää hienosti otteessaan.

Siltalan äänikirja, Lukija Karoliina Kudjoi