Kirjoja napit korvissa

Lähdin veljen luo-romaani on ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoinen ja melko rajukin kuvaus Jaana Kippon paluusta kotikyläänsä pohjoiseen, jonnekin Västerbottenin kulmille, rajaseudulle. veljen, joka aikoo juoda itsensä hengiltä, luo. Jaana tapaa traumatisoituneen taiteilija Johnin ja saa kuulla vuosikausia vaietuista salaisuuksista, joihin itsekin liittyy, pääsee töihin kotipalveluun ja yrittää räpiköidä omien tunteidensa ja muiden ympärillä olevien ihmisten ongelmien ja epäluulojen aallokossa. Jaana Kippo on elänyt varsin oudon lapsuuden kaksoisveljensä, väkivaltaisen isän ja välinpitämättömän, uskonnollisen äidin kanssa perheessä, jossa maataloustyöt ovat kuuluneet myös lasten kannettaviksi. Pohjoisen kylä kuvataan melko ankeaksi paikaksi asua eikä Jaana Kippoa totisesti käy kateeksi. Rakkaudessakin hän on epäluuloinen ja raju. Mutta metsästää hän osaa ja hoidella hommansa kotihoitotyössä. Viedään äiti pohjoiseen-romaani jatkaa Jaana Kippon elämäntarinaa kuvaamalla miten äiti kuole

Sini, sairaanhoitaja, töissä vanhusten vuodeosastolla ja leskeksi jäänyt Eeva, joka hämmästelee uutta kuuskymppisen elämäntilannettaan sekä rotukissa Kyllikki, joka yrittää elää kissan elämäänsä emäntänsä konhotuksista huolimatta ja jonka mielipiteitä maailman menosta joudumme kuuntelemaan. Kummankin naisen elämässä sattuu ja tapahtuu, yllätyksiä, ikäviä ja mukavia, säälittäviä ja hauskoja ja kumpikin nainen kehittyy tarinan edetessä, oikeastaan lukijan haluamaankin suuntaan. Naiset asuvat samassa kerrostalossa ja tuntevat toisensa yhteisestä kuoroharrastuksesta. Sini haaveilee häistä ja hankkii morsiuspukuja miehen löytämisen toivossa, Eeva käy läpi rintasyöpäänsä ja joutuu pohdiskelemaan elämän ja kuoleman kysymyksiä muttei tavalla, joka saisi lukijan epätoivoiseksi. Romaani on humoristinen ja miellyttävä ja saa hymyn huulille usein. Kritisoisinkin oikeastaan vain Kyllikin välillä melko tyhmiä juttuja, jotka olisivat voineet olla ihan hauskoja jos kirjailija olisi pysynyt kissamaisis