RUOTSALAINEN AVIOERO/Moa Herngren

Siitä jännä romaani, että kertojien vaihtuessa on miltei mahdotonta päättää, kenen puolella seisot. Ensin lippu liehuu ensimmäisen avautujan, eli Bean puolella ja lukija/kuuntelija alkaa lähes vihata Niklasta, Bean kurjaa aviomiestä mutta kun kertoja vaihtuu Niklakseksi, alkaa epäillä omia tunteitaan eikä Beakaan vaikuta enää pelkältä uhrilta. Ja niin edelleen. Moa Herngren on ollut kirjoittamassa Neflixissä pyörinyttä Bonusperhe-sarjaa, joten senkin perusteella voi kuvitella hänen jotain tietävän ihmisten välisistä suhteista. Bonusperhehän kertoo uusperheen arjesta, siitä kaikesta, mitä uusperhe tuo tullessaan, existä, isovanhemmista, lasten asumisjärjestelyistä ja kaikesta, ihan kaikesta. Hyvä sarja. Sarjasta tehty elokuva ei oikein kolahtanut mutta sellaistahan se on. Ei tarttis aina tehdä elokuvia hyvistä sarjoista. Ei ne ole juuri milloinkaan kovin hyviä. Mutta Moa Herngren on syntynyt vuonna 1969 ja on hyvä kirjoittaja ja kirjailija. Ruotsalaista avioeroa onkin myyty Ruotsissa jo...