JÄRJETTÖMIÄ ASIOITA/Saara Turunen

Onkin vierähtänyt yli kuukausi viimeisestä postauksesta ja kirjojen kuuntelukin on hieman hidastunut. Syytä siihen on vaikea löytää, kuuntelenhan kirjoja joka paikassa ja aina mutta ehkä kevään äänien kuuntelu on vienyt etusijan kirjojen kuuntelulle. Myös hienoisen unettomuuden ehkäisemiseksi en ole kuunnellut kirjoja enää sängyssä vaan yritän rauhoittaa iltani nukkumista varten, enkä laita kuulokkeita korville heti herättyänikään. No joo, jotain on sentään tullut kuunneltua ja tässä niistä yksi: Saara Turusen Järjettömiä asioita. 

Olen kuunnellut Saara Turuselta romaanit Rakkauden hirviö ja Sivuhenkilö. Pidin kummastakin ja iloissani otin vastaan myös viimeisimmän, Järjettömiä asioita. Noiden kahden kuuntelusta on jo jonkin aikaa mutta tuntui, kuin olisin palannut Sivuhenkilön elämään takaisin. Tälläkertaa aiheena rakkaus ja sen mahdollisuus kautta mahdottomuus, kannaattaako kaukosuhde vai eikö kannata ja mitä kirjoittaminen ammattina merkitsee itselle ja muille, julkisuus, sen tarve tai halu olla riippumaton ja silti riippuvainen jostain tai jostakusta. 

Mielestäni romaani oli jotenkin hieman tankkaava, päähenkilön pään sisällä asuminen alkoi jo tylsistyttää ja kirjan kuuntelu muuttui yhä hitaammaksi. Lopulta en ollut lainkaan kiinnostunut hänen tekemisistään tai elämän ratkaisuistaan. Enkä oikein tiedä miksi. Kerronta on taidokasta Turusta, miellyttävää ja pikkutarkkaa. Päähenkilö ei vain ehkä ihmisenä ollut kovin kiinnostava. Lähinnä jonkilainen valitusvirsi ja jatkuva pohdinta alkoi jo käydä työlääksi. Elämän Barcelonassa oli kuitenkin hienosti kuvattu mutta ei saanut halua matkustaa sinne. Mikä ei ollut tietysti tarkoituskaan. Katalonialaisten ponnistelut itsenäisyyden puolesta oli ihan mielenkiintoista muttei sekään tarpeeksi kiinnostavaa.

Krista Kosonen lukijana ei olut paras valinta ja omalta osaltaan kyllä vaikutti kuuntelukokemukseen negatiivisesti liian dramaattisella ja toisaalta tasapaksulla tyylillään. Pidän Kososesta näyttelijänä mutta tämän kirjan lukija tulos oli suoraan sanottuna romaania pilaava. 

Saattoihan tuon kuunnella mutta seuraavaksi toivoisi Turuselta jotain itsensä ulkopuolelta. Muuten en viitsi kuunnella.

Tammen äänikirja, Lukijana Krista Kosonen, 10 h 37 min.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Amanda Vaaran kirjasarja

MOLLY JA HENRY/Kjell Westö

VETTÄ KUKILLE/ Valerie Perrin