ARMON ANNELI/Minna Lindgren

Minna Lindgren on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija ja tunnettu ehkä parhaiten Ehtoolehto-kirjoistaan, joista en ole lukenut yhtäkään mutta muita Lindgrenin teoksia kyllä, kuten vaikka Aina on toivoa ja viimeksi Vihainen leski romaanit. Häneltä on siis ilmestynyt romaaneja, pakinakokoelmia, Leif Segerstamin elämänkerta ja opas klassisen musiikin kuunteluun Sinfoniaanisin terveisin. Lisäksi Lindgren on kirjoittanut kolumneja, librettoja ja näytelmiä. Ja nyt viimeksi kunnan eläinlääkäriksi ryhtyvästä, uudelleen kouluttautujasta, Anneli Kaulimosta kertova romaani Armon Anneli.

Anneli Kaulimo muuttaa miehensä Kallen kanssa maalle kunnan eläinlääkäriksi. Entisen opettajan haaveammatti osoittautuu hieman toiseksi kuin Anneli on sen mieltänyt eli eläinten lopettaminen vie suurimman osan työajasta. Maaseudulla sattuu ja tapahtuu ja Anneli saa huomata, ettei eläinlääkäri ole sen tarpeesta huolimatta kovinkaan suuren fanijoukon ympäröimä. 

Kun Kallen vakavasti sairas sisko Tiina muuttaa pariskunnan luokse, muuttuu perheen dynamiikka Kallen jäädessä eläkkeelle ja omaishoitajaksi. Jokaisen perheenjäsenen on sopeuduttava uuteen, haastavaan tilanteeseen. 

Minna Lindgren kirjoittaa hauskasti ja osaa käsitellä vakaviakin asioita huumorin kautta. Romaanissa pohditaan eläinten inhimillistämistä, niiden kohtelua ja oikeuksia, oikeutta hyvään kuolemaan. Samalla pohditaan eutanasiaa myös ihmisten kannalta ja Tiina toteaakin, että eläimillä on oikeus kuolla lempeästi, ihmisillä ei.  

Romaanissa soi Beethovenin musiikki ja täytyykin ihailla Lindgrenin osaamista musiikin tulkinnan ja sen historiallisten kertomusten tietäjänä. Kertakaikkiaan nautinnollista kuulla, mitä kaikkea Beethovenin biisit pitävät sisällään, mikä kertomus niiden takana on ja mihin tarkoitukseen ne on aikoinaan sävelletty. Oikeastaan tuo kirja pitäisi hankkia jos haluaisi tuntea beethoveninsa paremmin. Voisi aina tarkistella, että mites tämä nyt menikään klassista kuunnellessa.

Vaikka kirja kertoo pitkältikin kuolemasta, niin se on valoisa, hilpeä, humoristinen, hyvän mielen kirja. Henkilökavalkadiin kuuluu värikkäitä persoonia ja itse Anneli on hyvä tyyppi. Suosittelen.

Kustantaja Teos, Lukija Anni Tani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Amanda Vaaran kirjasarja

MOLLY JA HENRY/Kjell Westö

VETTÄ KUKILLE/ Valerie Perrin