OLIVE, TAAS/Elizabeth Strout

Elizabeth Strout mainitsi jossain lukemassani haastattelussa, että Olive Kitterigde suorastaan vaati päästä jälleen kirjoitettavaksi. Ja meille lukijoillehan se sopi, oli mitä iloisin yllätys, että pääsimme seuraamaan Oliven vanhuuden päiviä. Miten Olive ottaa iän tuomat haasteet vastaan, ottaako kiukkuisesti vai seesteisen rauhallisesti? Suorasukainen Olive ei olisi Olive, ellei hän saisi raivonpuuskia silloin tällöin mutta kyllä häneltä toisaalta löytyy ymmärrystäkin vanhuuden haasteiden edessä.

Aviomies Henry on kuollut mutta Olive löytää suhteellisen mutkattomasti kumppanin Jackista, jopa niin, että naimisiinmenokin käy kuin luonnostaan. Kaksi yksinäistä löytävät toisensa vanhuutensa turvaksi ja ehkä suhteessa voi puhua jopa rakkaudesta. Strout kuvaa jälleen suorasukaiseen tapaansa kummankin puolison laidasta laitaan kulkevia tunteita vihasta rakkauteen ja kaikkea siltä väliltä, molemminpuolista kunnioitusta kuitenkaan unohtamatta.

Oliven suhde poikaansa ja tämän vaimoon on mutkikas mutta Oliven vanhetessa välitkin paranevat. Yksi kirjan hersyvimmistä kohdista on mielestäni pojan perheen vierailu Oliven luona ja sen mukanaan tuomat ristiriitaisuudet. Itsekin mummina tulee silloin tällöin mietittyä suhdetta omiin, ihaniin, lapsenlapsiini ja näiden vanhempiin, eihän mikään elämässä ole yksoikoista, ihmissuhteet vaativat kaikilta työtä ja ennenkaikkea vilpitöntä rakkautta.

Strout marssittaa eteemme tarinoita kaupungin asukkaista ja kerronta on ikäänkuin novellimaista romaania. Henkilöiden elämää käsitellään erillisinä kertomuksina mutta Olive Kitteridge toimii kaikkien tarinoiden yhdistävänä tekijänä. Tarinat ovat vakavia kuten ihmisten elämät tuppaavat olemaan mutta komediankin aineksia niistä löytyy kuten eräänkin pariskunnan kaksikymmentä vuotta kestäneen riidan kuvaus, miten se toteutetaan ja  pidetään hengissä eripuraisen pariskunnan arjessa. Riitaa tulee sotkemaan pariskunnan tytär, jonka rooli dokumenttielokuvan päähenkilönä järkyttää, ihmetyttää ja lopulta ratkaiseekin jotain perheen sisäisessä dynamiikassa. Tarkkanäköistä ja ah, niin mukaansatempaavaa tarinaa.

Vanhuuuden edetessä vaivatkin lisääntyvät ja yli kasikymppisenä Olivea ottaa jo sydämestäkin, saa infarktin ja joutuu sairaalaan. Lohdutukseksemme Strout kirjoittaa Oliven sydänkohtauksen aikana saaman näyn ikuisesta kauneudesta ja jäämme toivomaan, että elon loppu olisi mahdollisimman onnellinen. Mutta, Olive herääkin, kiukkuisena, monitorit tikittävät ympärillä, vaippa alkaa olla ajankohtainen  ja kokopäiväinen sairaanhoitaja tarpeellinen kotihoidossa. Kaiken kurjuuden keskellä on kuitenkin ihana mies, lääkäri, eikä Olive tahtoisi erota tästä koskaan. Lopulta kotiolotkin suttaantuvat, lähihoitajat mukavia vaikka toinen onkin trumppilainen. Toinen sensijaan muslimityttö, josta Olive kovasti pitää. Olive on siis jälleen täysillä mukana elämässä ja arjen haasteissa.

Ihana romaani Stroutilta jälleen kerran mutta ehkä viimeinen Oliven tarinassa. Tai mistä sen tietää. Voihan Olive Kitteridge elää sata vuotiaaksi. 

Lukijana Erja Manto jälleen omaa luokkaansa. 

Tammen äänikirja, Alkuperäinen nimi: Olive, Again, Kääntäjä Kristiina Rikman, Lukija Erja Manto