Amanda Vaaran kirjasarja
Pientä fiksausta vailla, Yösähköä, Heti vapaa, Sopivassa suhteessa, Ruusuja ja risuja
Kuuntelinpa putkeen kaikki nämä viisi romaania. Ihan vaan kun voin. Olivat niin kepeitä, kivoja, välillä turhankin klisheisiä ja jos lukija olisi ollut joku muu kuin Mervi Takatalo, jonka painotukset ovat aina täysin päin honkia, olisivat nämä olleet myös jokseenkin humoristisiakin. Kuuntelin nämä kaikki oikeastaan vain iltaisin nukkumaan mennessä, koska tarina oli miellyttävä ja sen maailmassa oli mukava käydä unten maille. Lukijasta huolimatta. Sen verran täytyy sanoa, että olen kuunnellut myös aika ison kirjasarjan alkaen Berliinin poppeleista Takatalo lukijana ja olen siis melko rutinoitunut kuuntelijana mutta voin ymmärtää kyllä, jos kuuntelunautinnosta ei tule mitään tämän lukijan kanssa vähemmän sitä harrastaneille.
Wikipedian mukaan Amanda Vaara on kirjailija, toimittaja ja kirjoittajakouluttaja Niina Hakalahden sivupersoona. Miksi joku kirjoittaa jollain muulla kuin omalla nimellään, on aina itselleni arvoitus. Mutta kaipa sille on jokin selitys, jota en vain tunne. Amanda Vaara on kuitenkin mainio kirjailija ja nämä Villa Venlasta kertovat tarinat ihania.
Näistä jokainen on varsinainen hyvän mielen kirja. Siksipä kuuntelin niitä ennen nukkumaan menoa. Niitä kun kuunteli hymy huulillaan. Tarinat Venlan uudesta elämästä, elämänmuutoksesta, onnesta ja vastoinkäymisistä saivat sielun soimaan ja visuaalisen mielikuvituksen valloilleen. Sitä melkein haluaisi Venlan vieraaksi Villa Venlaan, haluaisi lukea hänen blogiaan ja olla kärpäsenä katossa Venlan tehdessä uusia ratkaisuja elämässään. Venla on voimakastahtoinen nainen, jolla tie onneen on karikkoistakin mutta päämäärät selvät. Ainakin aina välillä. Amanda Vaara kirjoittaa niin, että varmaan kaikki naiset löytävät jossain kohtaa yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä.
Venla perustaa siis eronsa jälkeen airb&b:n ja aloittaa kokonaan uuden elämän kiinteistövälittäjän rankan työn ja siitä seuranneen burn outin jälkeen. Venla ostaa vanhan kansakoulun pikkukaupungin liepeiltä ja uusi elämä voi alkaa. Avioero lasten, Eedlan ja Laurin, isän kanssa on rankka ja seuraa mukana koko kirjasarjan.
Kepeää tunnelmaa, mielenkiintoisia ihmisiä, välillä synkkääkin tarinaa ihan niinkuin oikeassakin elämässä. Niistä koostuu kiva kirjasarja iloineen ja suruineen. Näitä voisi kuunnella tai lukea vaikkapa joulun välipäivinä kun mieli on leppoisa ja suussa sulaa suklaa.
Kommentit
Lähetä kommentti