NEW YORKIN UHMATAR/Teemu Luukka

Melko uskomaton tarina Haukiputaalla syntyneestä, nuoruusvuotensa Helsingissä viettäneestä, piikatyttö Tyyni Kalervosta, joka saapui Kanadaan 23-vuotiaana siirtolaisena.  Kanadassa aikansa työskenneltyään hän lähti ylittämään Yhdysvaltojen rajan laittomasti ja kotiutui New Yorkiin vuonna 1924. Vain kahdeksan vuotta myöhemmin hän perusti ensimmäisen ravintolansa, Home Lunchin, Harlemiin. Urho Kekkonen vieraili New Yorkissa noihin aikoihin, tutustui Tyynin ravintolaan ja kaksikko humputteli Harlemin yössä niin, että heille kehittyi elinikäinen ystävyys. Vuosien vieriessä Tyyni omisti ravintoloita siellä sun täällä ja kuuluisin niistä oli Little Finlandia-niminen baari, jossa kävi niin amerikkalaisia kuin suomalaisiakin julkkisia. Tyyni Kalervon tuttavapiiri oli hyvin laaja, siihen kuului niin suomalaisia kuin amerikkalaisiakin valtaapitäviä, urheilijoita, taiteilijoita. Vuonna 1986 hänelle myönnettiin siirtolaismitali yhdessä Muhammad Alin ja Donald Trumpin kanssa. Tyyni Kalervo asui baarin yläpuolella olevassa huoneistossa ja piti asiakkaansa kurissa ja herran nuhteessa eikä kaihtanut koviakaan otteita korkeasta iästään huolimatta. Tyyni eli hyvin värikkään elämän, ei pelännyt mitään eikä ketään. Hän oli kuollessaan 93 vuotias. Hän kuoli sananmukaisesti työnsä ääreen, sai kohtauksen työpaikallaan baarissa ja kuoli myöhemmin sairaalassa. 

Tyyni Kalervo oli röyhkeä raha-asioissa mutta myös hyvin antelias. Hän jakoi rahaa auliisti muille. Aviomies, Kalle Kalervo, sai maatilan Connecticutissa, vanhemmat hienon kesäpaikan ja itselleen hän osti auton, mikä siihen aikaan oli ennenkuulumatonta kuten sekin, ettei aviomiestä ollut mailla halmeilla vaan vietteli aikaansa kaukana vaimostaan. Tyyni oli muuten jo 40 vuotias ennen avioitumistaan Kallen kanssa. Tyyni oli myös hyväntekijä ja lähetti rahaa suomalaislapsille säännöllisesti. Tyyni Kalervo oli myös tavallaan tasa-arvon kannattaja, jos sellaisena voi pitää työnantajaa, joka mielellään palkkaa kokeiksi ja baarimestareiksi naisia. Toisaalta hän ei kirjan kirjoittajan, Teemu Luukan, mielestä eritellyt naisten ja miesten töitä. 

Kirjan kirjoittaja Teemu Luukka matkusti Manhattanille 1979 ja hakeutui töihin Tyyni Kalervon omistamaan New Yorkin uutisiin. Hän rakastui New Yorkiin ja työskenteli toimittajan työnsä ohella baarimikkona Little Finlandiassa. Hän koki Tyyni Kalervon henkilökohtaisesti ja ehkä siksikin tämä teos hohkaa lämpöä ja ymmärrystä hyvin erikoista persoonaa kohtaa. Teos on myös melkoinen tietopläjäys New Yorkin historiaa ja varsinkin suomalaissiirtolaisten näkökulmasta antaa melko kattavan kuvan kieltolain ajoista aina 90-luvulle asti.

Julkaisija Otava, Lukija Meri Nenonen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Amanda Vaaran kirjasarja

MOLLY JA HENRY/Kjell Westö

VETTÄ KUKILLE/ Valerie Perrin