Kirjoja napit korvissa

  "Vaikeus "ymmärtää" jotain musiikkia ei todennäköisesti johdu musiikista itsestään, vaan kuulijan odotuksista, siis siitä mitä musiikista toivoo löytävänsä. Jos hakee musiikista säännöllistä pulssia, tonaalisuutta ja selkeitä melodioita tai kolmen minuutin iskelmän muotoa, on äärettömän epätodennäköistä, että nykytaidemusiikkiteos puhuttelee. Jos taas odottaa vaihtelevia rytmejä ja värejä, harmonisten kenttien sävyjen vaihtelua tai tasavireisyydestä poikkeavia sävelkorkeuksia, ei ole mitään vaikeuksia vastaanottaa nykymusiikkia." Siis näin. Valittaessani työkaverilleni ymmärtämättömyyttäni taannoisessa konsertissa kuulemaani nykymusiikkia kohtaan, hän neuvoi lukemaan tämän kirjan, oikeastaan oppaan musiikin historiasta nykymenoon, "nykkäri"säveltäjän itsensä toimiessa oppaana.  60-vuotias Osmo Tapio Räihälä on säveltänyt kamarimusiikkia, vokaali- ja elektronista musiikkia, konserttoja ja teoksia sinfoniaorkestereille. Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa o

Naistenviikko on jo pitkällä kun vasta heräilen muistamaan blogini, johon viimeksi olen postannut melkein vuosi sitten. Syyksi vaikenemiseeni katson opintojeni alun ja nyt kun ne ovat päätöksessään, alkoi taas blogikin kiinnostella. Kirjojen kuuntelua en kuitenkaan ole opintovuoden aikana unohtanut ja kirjoitankin niistä, joistakuista, tänne blogiini. Naistenviikon kunniaksi siis Nina Lykke. Romaanit Ei, ei ja vielä kerran ei ja    Kohonnut riski vakuuttivat Lykken hienosta tavasta kirjoittaa humoristisesti vaikeista keski-ikäisten kriiseistä, elämän tavallisuudesta, rutinoitumisesta, uskottomuudesta, rankoista ratkaisuista elämän karikoissa. Emme ole täällä pitämässä hauskaa-romaani sivuaa hieman samoja aiheita kuin edellisetkin, keski-iän kriisiä mutta tällä kertaa kirjailija Knutin, jonka kirjat eivät kiinnosta enää ketään, näkökulmasta. Knut saa kutsun kirjallisuusfestivaalin paneeliin, ottaa kutsun vastaan mutta sitten huomaa, että paneelissa ovat mukana myös ex-vaimon nykyinen mi

En ole sotaromaanien ystävä mutta   kun sellaisen kirjoittaa Kjell Westö, onhan se luettava. Tai siis kuunneltava. Tässä tarinassa kuuntelemista kannatteli kaksi lukijaa, Mollyn osuuksissa Heljä Heikkinen ja Henryn Paavo Kerosuo, molemmat erinomaisia lukijoita, Kertomus alkaa talvisodasta. Molly on matkalla teatteriseurueen kanssa Ruotsiin ja Henry on rintamalla toimittajan ominaisuudessa. Jo Mollyn kokema, sodanaikainen, junamatka saa lukijan ihon kananlihalle ja väkisinkin tulee toivoneeksi, ettei meidän nykyjohdon toivoma sota koskaan ikinä toteutuisi eikä kukaan joutuisi kokemaa tuota hirvittävää aikaa.  Sillä aikaa kun Molly näyttelee Ruotsissa, Henry on rintamalla. Henry kokee toimituksen kanssa vaikeuksia, sillä artikkelien tulisi olla positiivisia eikä sodan julmuuksista tulisi lainkaan kertoa. Paitsi tietysti "ryssien" hakkaamisesta olisi hyvä tietää. Sotilaat kärsivät vilua ja nälkää, taistelevat ja kuolevat mutta mikä tapahtuu rintamalla, jääköön rintamalle.  Mutta

Kun romaanin nimenä on Äidit, voisi kuvitella sen kertovan äideistä. Ja tavallaan tämä Brit Bennetin esikoisromaani kertoo. Varsinkin poissaolevista äideistä. Romaani kertoo kolmen nuoren tarinan. Älykkään mutta villin Nadian, jonka äiti on tehnyt mitään selittämättä itsemurhan ja joka elää Nadian mielessä, muistoissa, valinnoissa. Nadian suru on suunnaton mutta lohtua tuo kesätyö Upper Roadin kirkossa, ystävystyminen siellä Aubreyn kanssa ja seurustelu Luken kanssa. Aubrey on hiljaisempi ja tytöt tasapainottavat toisiaan ja ystävyydestä muodostuu syvä. Aubreyn äiti on poissa tytön elämästä ja tämä asuu siskonsa luona, traumatisoituneena. Luke, kirkon pastorin poika alkaa seurustelusuhteen Nadian kanssa, joka päättyy Nadian aborttiin ja lähtöön opiskelemaan muualle. Asiat muuttuvat Nadian ollessa opiskelemassa, Abreysta ja Lukesta tulee pari ja Nadian palatessa Oceansideen, asiat saavat jälleen uuden käänteen.  Romaanissa käsitellään kipeitä asioita. Itsemurhaa ja varsinkin äidin tekem

Iina Suvirimpi saa loistoidean väitöskirjaansa varten. Hän alkaa tutkia ikivanhaa säveltäjäneron Paavo Keistiön tuotantoa ja luonnollisesti joutuu myös haastattelemaan tuota vanhaa, leskiytynyttä ja ehkä hieman narsistista mestaria, joka ei edes pidä omasta musiikistaan mikäli sen tunnistaa ja juuttuu tarinoimaan tuntikausiksi jostain aivan muusta.  Vaikka ei musiikista mitään ymmärtäisi, romaani on hauska ja toisaalta traaginenkin kertomus humanististen tieteiden laitoksen alasajosta, opiskelijoiden jättämisestä oman onnensa nojaan, väitöskirjan tekemisen vaikeudesta, toisaalta sen tekijän ammattitaitoisuudesta - ja kirjailijan - luetellessaan musiikillisia koukeroita tottumattomille korville, ei voi kuin kunnioittaa moista tietämystä, on se sitten ihan oikeaa vai keksitty. Ei voi tavis tietää. Yksi romaanin teemoista on Lindgrenin huoli vanhusten hoidosta. Keistiökin asuu yksinään, hoitaja, tuo outo nainen Iinan näkökulmasta, käy päivittäin mutta muuten Keistiö puuhastelee kotonaan m

Vaikka olen maaliskuun jälkeen kuunnellut 14 äänikirjaa, ei oikeastaan yksikään ole innostanut kirjoittamaan blogia kuin vasta löytäessäni tämän: Vettä kukille. Romaani teki vaikutuksen, sai sydämen laulamaan ja hippusen toivoa tulevaisuuteen tänä pelottavana aikana kun ei voi tietää, päätyykö tämä maa proxysotaan vai ei.  Violet on syntynyt onnettomien tähtien alla, asunut ikänsä sijaiskodeissa eikä lapsuudessa ollut hurraamista. Nuorena aikuisena hän tapaa Philipin, rakastuu ja menee naimisiin tämän kanssa. Philip osottautuu äitinsä pilalle lellimäksi, laiskaksi hyväksikäyttäjäksi ja Violetin rakkaus hiipuu sitä mukaan kun tasoristeyksen, josssa kummatkin ovat töissä, vastuu siirtyy yksin hänen hoidettavakseen.  Juonta tämän kummemmin paljastamatta, sattuu hieveä tragedia, jota selvitellään pitkään ja Violetkin saa miehensä kanssa uuden työpaikan, jota hän niinikään hoitaa yksin. Mies muutenkin häviää taivaan tuuliin eli lähtee eikä enää palaa.  Romaani on niin ihana ettei toivoisi s

19-vuotias Vivian ryssii 1940-luvulla koulunkäyntinsä eikä vanhemmat, hevosiin hurahtanut äiti ja teollisuuspomo isä oikein näe muuta vvaihtoehtoa kuin lähettää kapinoiva tytär oppimaan elämää isän sisaren, Peg-tädin luo New Yorkiin. Vanhemmat eivät varmaan oikein tienneet mitä Peg tädin teatteri piti sisällään. Tai sanotaanko niin, että jos olisivat tienneet, että kyseessä oli Manhattanilla sijaitsevä ränsistynyt rtevyyteatteri, olisivatko lähettäneet ainoaa tytärtään juuri sinne. Mutta lähettivät ja koska Vivian oli onnekseen saanut isoäidiltään vaateompelun taidon, hänestä tuli nopeasti revyyn pukuompelija. Vivian ei ollut kotonaankaan mikään kiltti tyttö mutta New York ja teatteri ihanat tanssitytöt houkuttelivat hänet yön rientoihin ja kunhan neitsyydestä oltiin päästy, myös miesten tarjoamiin iloihin, joskin myös vaaroihin.  Sota ravisteli Amerikkaakin ja New Yorkinkin ihmiset saivat siitä osansa. Romaani ei sukella sodan kauheuksiin vaikka Viviankin sai kokea sen karmeimmat puol

Aika lentää ja viimeisestä bloggauksestakin on yllättäen jo yli kuukausi. Kirjoja kuitenkin on kuunneltu, tammikuussakin yhdeksän, joista parhaimpina pidin herkkää siskotarinaa Kristin Hannahin Sisarten kesken, Veera Niemisen hulvattoman hauskaa Kottikärrykarusellia, Anna Soudakovan Pietariin ja Turkuun sijoittuvaa Varjele varjoani-romaania ja tätä, Anne Taylorin Palmikkoa.  Samalla kun hieman uudistan blogiani ottamalla kuvia käyttöön, aloitan tämän vuoden Anne Taylorin Palmikolla.  Anne Taylor on ehkä paras perhesuhdekirjailija tai ainakin hän jaksaa romaanista toiseen kirjoittaa noista suhteista ja vaikka teema on sama, osaa hän aina kirjoittaa raikkaasti, mielenkiintoisesti ja sydämeen käyvästi. En ole vielä kyllästynyt Taylorin ihmissuhdedraamoihin ja aina odotan innolla seuraavaa romaania. Anne Taylorin romaanit eivät jätä kylmäksi, ei tälläkään kertaa. Palmikko kertoo Garretin perheestä aina viisikymmentä luvun lpulta nykypäiviin. Perheen lapset ovat pieniä kirjan alussa perhelo

Trilogian kolmas ja odotettu osa - melkoista tykitystä elämän raadollisuudesta. Janakippon veli kuoli ja "jätti minut yksin", kuten päähenkilö kertoo heti enimmäisessä lauseessa. Tämän trilogian kaksi ensimäistä osaa ovat jo rajuja mutta tämä kolmas on jo niin raju, että välillä pohdin sen kuuntelun lopettamistakin. Miten jonkun elämä voi olla noin kamalaa kuin janakippon? Ei juuri mitään positiivista tapahdu koskaan ja rakkaimmat ihmiset kuolevat yksi toisensaa jälkeen. Joidenkin kuolema, kuten taaton, oli ihan onnellista mutta aika monen muun, hyvin traagista.  Janakippon elämän oikeastaan ainoa valopilkku on hänen taiteensa ja siitä vihdoin saatu tunnustus mutta esimerkiksi suhde omaan tyttäreen ei ota luonistuakseen. Menneisyyden haamut kummittelevat ja kuolleet pitävät aktiivista vuoropuhelua janakippon kanssa. Jopa veljen hautajaisista sadaan riita aikaiseksi ja tottakai janakippo häviää taistelun. Kuinkas muutenkaan. Kolmannessa osassa myös kerrotaan, miten julmista ko

Jos ajattelet jaksavasi kuunnella yhtä ja samaa kirjaa 32 tuntia 14 minuuttia, niin kuuntele tämä. Rakastin tätä romaania. Välillä on kiva kuunnella pitkää tarinaa, ehtii tutustua kunnolla hahmoihin ja nyt kun kirja on loppu, henkilöitä on suorastaan ikävä ja ikävä jokailtaista tapaamista ennen nukkumaan menoa. Tämä käsittämättömän hieno romaani on vuonna 1987 syntyneen, göteborilaisen Lydia Sandbergin esikoisteos ja on voittanut Ruotsin August-palkinnon. Kirjaa on myyty kuin siimaa ja oikeudetkin 16 maahan. Ei siis huono tulos esikoiskirjailijalta.  Läpileikkaus on kertomus kahdesta miehestä, heidän kasvustaan pojista aikuisiksi ja mitä sitten tapahtui. Nämä kaksi miestä ovat intellektuelleja, toinen taiteilija, toinen kirjakustantaja ja kun romaani kulkee monessa ajassa, lapsuudessa, nuoruudessa, tässä päivässä ja kun myös muille henkilöille, kuten lapsille ja ystäville annetaan tilaa, syntyy monitahoinen kasvu- ja kehityskertomus.  Päähenkilö Martin tutustuu koulussa Gustav-nimiseen

Storytellin esittelyssä: "Feministisen nykykirjallisuuden tapaus maailmalta!" Ja etusivun viesti kirjailijalta itseltään: "Tämä on teille siskot & systerit & sisaret & sistahs & teille naiset & womxn & womyn & teille veljet & ystävät & brethen & meidän äijäy ja miesväki & koko suuren ihmisten perheen LHBTIQ-jäsenet Ihan kaikkea en tuosta ymmärtänyt mutta kiistämättä Evaristo kuvaa romaanissaan feminististä elämänmuotoa kahdentoista naisen näkökulmasta. Keskushenkilöksi nousee näytelmäkirjailija Amma, joka on joutunut ammatilliseen unholaan ja istuu kotonaan suoratoistokanavia tuijotellen, kunnes vihdoin koittaa aika, jolloin hänen kirjoittamansa näytelmä Dahomeyn viimeinen amatsoni saa ensi-iltansa kansallisteatterissa. Ja tarina alkaa. Amma on tunnettu henkilö lesbopiireissä ja kaikki romaanin henkilöt liittyvät lopulta Ammaan tavalla tai toisella. Kuunneltuna teos on melko haastava, sillä henkilögalleria on laaja ja kulkee pa

Elle herää klo 6.30 perheen ikivanhassa kesäpaikassa, leirikylässä Cape Codissa, hieman kohmeloisena, pukee äitinsä aamutakin ylleen ja lähtee uimaan lammen kirkkaansinisere veteen, jonne auringon kantama noin varhain aamulla tyrehtyy. Elle ui, nousee rannalle, kuivaa hiuksensa ja miettii, miten viime yönä se vihdoin tapahtui. Kaikki se viini, Jonasin kaunis lausuntaääni, aviomies Peter lojumassa sohvalla grappahuuruissaan, kolme heidän lastaan unten mailla mökissään, äitinsä tiskauspuuhissa. Ja sitten, pikainen, salainen rakastelu Jonasin kanssa ulkona, nurkan takana. Tästä se lähtee. Yhtäkkiä seuraavassa luvussa ollaankin vuodessa 1966 New Yorkissa ja Ellenin lapsuudessa. Siis aivan alkumetreillä, vauva-aikana. Ja näin seurataan Ellenin elämää hypellen aikajaksoissa edestakaisin. Pikkuhiljaa selviää, miksi Elle noin vain lähti rakastelemaan Jonasin kanssa lähes rakastamansa aviomiehen silmien edessä ja miksi Ellenin mieltä Jonas jatkuvasti kaihertaa. Ja miksi hän valitsi Peterin vaik

"Eräänä päivänä Nisha katosi ja muuttui kullaksi. Hän muuttui kullaksi aamutaivaalle ja lintujen lauluun." Giannis. Nisha on kyproslaisen yksinhuoltaja-Petran kotiapulainen ja yhtäkkiä katoaa jäljettömiin. Nisha on Sri Lankasta ja miehensä kuoleman jälkeen oli pakotettu lähtemään ulkomaille töihin elättääkseen tyttärensä ja vanhan äitinsä. Monien muiden aasialaisten naisten tavoin, Nishakin saa pientä palkkaa vaikka on korvaamaton perheen, tässä tapauksessa yksinhuoltaja-Petran, hoivaajana, siivoajana, lapsen kasvattajana... Nishan poikaystävä Giannis on paikallinen laululintujen salametsästä, joka myy saaliinsa mustassa pörssissä ja haaveilee perheen perustamisesta Nishan kanssa. Salametsästäjän ammatti on hyvin vaarallista ja Giannis elääkin kuin veitsen terällä. Hän haluaa lopettaa kyseenalaisen työnsä mutta se  on vaikeaa. Ei rikollisjärjestöstä noin vain lähdetä. Eräänä päivänä Nisha on poissa. Petra ja Giannis ryhtyvät etsimään häntä ja mitä pidemmälle aika kuluu, sen s

Ihmettelin itsekseni, miksen ole etsinyt Jussi Valtosen muita romaaneja luettuani Finlandia-palkinnon voittaneen He eivät tiedä mitä tekevät-romaanin. Rakastin tuota kirjaa. Ja kun jotain kirjaa rakastan, etsin kyllä saman kirjailijan muutkin teokset. Tällä kertaa siihen vain meni hieman aikaa kunnes taas muistin Valtosen ja löysin Storytellistä Siipien kantamat. Romaanin päähenkilö Juhani on 43-vuotias lukion äidinkielenopettaja ja kuvaukset koulumaailmasta ja opettajan työstä ovat niin eläviä, että piti tarkistaa, ettei Jussi Valtonen olisi itse opettaja. Ei ole, hän on ammatiltaan psykologi. Hän on siis taustatyönsä tehnyt ja lukija hykertelee Valtosen kuvaillessa loputtomia opettajapalavereja, oppilaiden ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä toisiaan ja opettajia kohtaan, opettajien suhdetta toisiinsa ja oppilaisiin, työn parhautta ja toisaalta raskauttakin.  Tarina kertoo siis äidinkielenopettajasta ja lukioon kesken lukukauden ilmestyvästä Mariannesta, joka kiinnittää kauneudellaan ja

Poika, Uskollinen äänentoisto, Julia riisuttuna, Hyvät ihmiset ja mitä näitä nyt on...Jonkin näistä, ellei kaikkia on varmaan kaikki nähneet leffoissa ja/tai lukeneet kirjoina ja ovathan nämä ihania leffoja ja ihania romaaneja ja mikä parasta, nyt on ilmestynyt suomeksi uusin Nick Hornby: Olet tässä.  Nick Hornby kirjoittaa usein nuorten miesten näkökulmasta, heidän ongelmakohdistaan, intohimoistaan, elämäntavoistaan ja kirjoittaakin hauskasti ja sydämeen käyvästi. Mietikää nyt vaikka Poika-leffaa, jossa ongelmainen pikkupoika tunkeutuu nuoren tyhjäntoimittajamiehen elämään ja miten suhde kehittyy ja kasvaa ja saa katsojan sydämen pakahtumaan. Ihana leffa, niinkuin nuo muutkin ylempänä luetellut. Olet tässä-romaani kertoo oikeastaan sekä nuoren miehen että keski-ikää lähestyvän naisen näkökulmasta, Lucysta ja Josephista. Lucy on eronnut, 42-vuotias kahden lapsen äiti, opettaja ja se, mikä puuttuu, on tietenkin kiva parisuhde. Joseph taas on tummaihoinen työväenluokan edustaja, lasten j

Melko uskomaton tarina Haukiputaalla syntyneestä, nuoruusvuotensa Helsingissä viettäneestä, piikatyttö Tyyni Kalervosta, joka saapui Kanadaan 23-vuotiaana siirtolaisena.  Kanadassa aikansa työskenneltyään hän lähti ylittämään Yhdysvaltojen rajan laittomasti ja kotiutui New Yorkiin vuonna 1924. Vain kahdeksan vuotta myöhemmin hän perusti ensimmäisen ravintolansa, Home Lunchin, Harlemiin. Urho Kekkonen vieraili New Yorkissa noihin aikoihin, tutustui Tyynin ravintolaan ja kaksikko humputteli Harlemin yössä niin, että heille kehittyi elinikäinen ystävyys. Vuosien vieriessä Tyyni omisti ravintoloita siellä sun täällä ja kuuluisin niistä oli Little Finlandia-niminen baari, jossa kävi niin amerikkalaisia kuin suomalaisiakin julkkisia. Tyyni Kalervon tuttavapiiri oli hyvin laaja, siihen kuului niin suomalaisia kuin amerikkalaisiakin valtaapitäviä, urheilijoita, taiteilijoita. Vuonna 1986 hänelle myönnettiin siirtolaismitali yhdessä Muhammad Alin ja Donald Trumpin kanssa. Tyyni Kalervo asui baa

Kaikkihan muistavat nuo siisteissä puvuissaan ovelta ovelle kulkevat amerikkalaiset nuoret miehet, joita ei oikein kukaan päästä sisään mutta joilla tuntuu olevan painavaa asiaa. He eivät ole jehovan todistajia, kuten romaanin henkilötkin silloin tällöin luulevat, ei, he ovat mormoneja, myöhempien aikojen pyhiä. Outoja ilmestyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen saavat tuta romaanin kaksi lähettilästäkin, David ja Mark.  Romaanin minä-kertoja, utahilainen David, on menettänyt perheensä lento-onnettomuudessa ja on viettänyt viime vuotensa lähetystyöhön valmistavalla leirillä. Hänet ja hieman vahvempi poika itsetunnossaan, Mark, lähetetäänkin kahdeksi vuodeksi Suomeen, pikkukaupunkiin, missä heidän on tarkoitus tehdä käännytystyötä ja puhua ihmisille omasta profeetastaan Joseph Smithistä, tämän opeista mormoniuskonnon perustajana mutta myös Jeesuksesta ja Jumalasta. Kielitaito on vähän niin ja näin ja on omiaan luomaan ongelmia uudessa, luotaan työntävässä ympäristössä ja ihmisten vi

Teini-ikäinen, torinolainen Teresa viettää kesiään mumminsa luona Spezialen kylässä ja tapaa siellä kolme naapurimaatilalla asuvaa ikätoveriaan Bernin, Tommason ja Nicolan. Tuosta tapaamisesta ja poikien luvattomasta polskuttelusta teresan mummin uima-altaassa lähtee Teresan elämän suunnan muuttava tarina Bernin tyttöystävänä, sittemmin, suhteen taukotilan jälkeen, vaimona. Näistä neljästä tulee siis erottamattomia ja varsinkin Bern, joka tuntuu fiksuimmalta mutta myös pojista vakavimmalta, tuntuu heti Teresasta kiehtovimmalta ja näin hänestä tulee Teresan elämää muokkaava johtohahmo. Pojat asuvat Nicolan vanhempien luona, Bern Nicolan serkkuna, Tommaso ja vaihtuva joukko muita nuoria, sijaiskodissa. Vanhemmat kasvattavat poikia tiukan mutta lempeän uskonnollisessa piirissä, raamattua lukien mutta myös suht sallivassa ilmapiirissä. Vanhempien muutettua pois tilalta, sinne muuttaa joukko nuoria aikuisia elämäntehtävänään luonnonsuojelu ja omavaraistalous. Teresa hassaa isoäitinsä perinn

Esikoiskirjailijan suururakka sukeltaa nykypäivästä 1980-luvun DDR:ään päähenkilö Viljan etsiessä ja sanoittaessa unohtamaansa menneisyyttään, itseasiassa varhaislapsuuttaan. Vilja löytää isänsä jäämistöstä nipun kirjeitä, jotka Viljan mielestä kaipaavat selvittämistä, onhan niissä käytetty salanimiä, Erich ja Margot. Alkaa seikkailu Berliinissä Viljan selvittäessä 80-luvun tapahtumia ja omaa lapsuuttaan. Viljan vanhemmat asettautuvat asumaan Itä-Berliiniin 1980-luvun poliittisissa tiimellyksissä. Isä, Markus, työskentelee edistyksellisen lehden kirjeenvaihtajana, äiti Roosa yrittää kirjoittaa romaania lasten ja kodinhoidon välissä. Aatteen palo on horjumaton kummallakin ja romaanin parasta antia mielestäni onkin kuvaukset itä-saksalaisesta arjesta. Omaan mielenkiintooni vaikuttaa saman suuntaiset kokemukset, tosin Moskovassa, missä opiskelin juurikin 1980-luvulla. Yhtymäkohtia sosialistiseen arkeen ei ollut vaikea löytää, niin hyvässä kuin pahassakin. Meri Valkama on tehnyt perusteell

Vuonna 2015 julkaistussa romaanissaan Terveisiä Armille Pirjo Rissanen tutustuttaa lukijat/kuuntelijat lastenkirjailija Armiin, joka oikeastaan ei pidä itseään kirjailijana lainkaan ja äitinäkään ei halua kutsuttavan itseään äidiksi vaan ihan vaan Armiksi. Armi on oman tiensä kulkija niin kirjailijana kuin äitinä ja vaimona ja romaanissa rehellisesti kertoo, mitä mieltä mistäkin asiasta on. Hän ei ole pullantuoksuinen kotiäiti vaikka omien sanojensa mukaan teeskentelee kirjailijaa voidakseen jäädä kotiin töistä. Toki hän on niittänyt mainettakin lastenkirjailijana mutta ne ajat ovat auttamatta takanapäin. Huvittavaa lukiessa oli, että Armin ajatukset itsestään kolahtivat aika-ajoin myös omaan ajatusmaailmaani ja kokemuskenttääni. Se teki kirjasta jotenkin läheisen ja mukaansatempaavan. Rissanen kirjoittaa hyvin mutta ellei, niin olisinhan jättänyt tapojeni mukaisesti koko tekeleen kesken. Hyvä romaani. Armin elämässä tapahtuu. Rakas puoliso Teijo kuolee juuri eläkeikään päästyään ja Ar