Kirjoja napit korvissa

Kylläpä aika juoksee. Viimeisestä postauksesta on melkein vuosi aikaa, eikä tunnu missään. Tai tuntuu kuin vasta olisin jotain kirjaillut. Nyt otan itseäni niskasta kiinni, ryhdistäydyn ja tartun kyn..siis näppäimistöön. Aloitetaan vaikka tällä Milla Ollikaisen Mathilda-romaanilla. Tämä on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen romaani, joka kertoo Eliel Saarisen vaimosta Mathildasta mutta ei vain hänestä vaan Saarisen toisestakin vaimosta Lojasta. Mathilda loisti kauneudellaan, Loja luovuudellaan mutta kummankaan ego ei yltänyt lähellekään Eliel Saarisen suurta itsetietoutta ja ehkä nerouttakin. Mikä heidän elämissään oli mielenkiintoista, niin yhteisasuminen Hviträskin kartanossa, Matilda miehensä, Lojan veljen Hermannin kanssa ja Eliel Lojan ja näiden lasten kanssa.  Kirja on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallisesti mutta myös tuon ajan naisnäkökulmaa avaava. Tuona aikana maailma oli miesten. Varsinkin Mathildan kohtalo keskenjääneine raskauksineen, siitä toipumattomuuden tilaa...

  "Vaikeus "ymmärtää" jotain musiikkia ei todennäköisesti johdu musiikista itsestään, vaan kuulijan odotuksista, siis siitä mitä musiikista toivoo löytävänsä. Jos hakee musiikista säännöllistä pulssia, tonaalisuutta ja selkeitä melodioita tai kolmen minuutin iskelmän muotoa, on äärettömän epätodennäköistä, että nykytaidemusiikkiteos puhuttelee. Jos taas odottaa vaihtelevia rytmejä ja värejä, harmonisten kenttien sävyjen vaihtelua tai tasavireisyydestä poikkeavia sävelkorkeuksia, ei ole mitään vaikeuksia vastaanottaa nykymusiikkia." Siis näin. Valittaessani työkaverilleni ymmärtämättömyyttäni taannoisessa konsertissa kuulemaani nykymusiikkia kohtaan, hän neuvoi lukemaan tämän kirjan, oikeastaan oppaan musiikin historiasta nykymenoon, "nykkäri"säveltäjän itsensä toimiessa oppaana.  60-vuotias Osmo Tapio Räihälä on säveltänyt kamarimusiikkia, vokaali- ja elektronista musiikkia, konserttoja ja teoksia sinfoniaorkestereille. Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa o...

Huolimatta siitä, että Storytellin tämän kirjan esittelytekstissä mainittiin Oprahin valinneen juuri tämän romaanin lukupiiriinsä ja Obama kesäkirjalistalleen, päätin antaa tälle mahdollisuuden. Ja mikä ettei. Kaipasinkin hieman pitempää lukuromaania, perhetarinaa, jotain, joka yltäisi, kehuttu kun on, tämän vuoden oman lukulistani parhaimmistoon.  Mutta ihme ja kumma, ei. En vaikuttunut. Koska juuri nämä vaikuttajat olivat valinneet kirjan, asetin sen mielessäni afroamerikkalaiseen ympäristöön vaikka päähenkilöiden sukunimi on Pavadano ja chicagolaisen Williamin yhdistyminen tähän naisvaltaiseen perheeseen ei oikeastaan kielinyt kuin ehkä enemmänkin italialaisesta perimästä, olivat tunteeni epätietoisen sekavia. Mikä ei tietenkään ollut itse romaanin vika vaan Storytellin oudohkon esittelyn. Romaani kertoo neljästä hyvin läheisissä väleissä olevista siskoksista ja heidän elämäänsä avioliiton kautta päässeestä Williamista. Romaani kertoo jokaisesta siskosta ja heidän vanhemmistaan ...

  1975 lähtee Ylä-Karjalan Loukkuvaaralta perhe Sotikoff kohti Göteborgia ja uutta elämää. Kohti uusia työpaikkoja, uutta kieltä, koulukavereita. Sotikoffien nelihenkinen perhe on uuden edessä. Maaseutu tyhjenee. Kirjassa puhuvat vuorotellen perheen tytär Leena, joka sopeutuu varsin kitkattomasti kaupunkielämään, Leenan tytär Monika ja perheen poika Seppo, joka palaa Loukkuvaaraan. Jotenkin hassu sivujuonne on kirjailija Matti Pulkkisen esiintyminen kirjassa. Hänhän oli maaseudun puolestapuhuja eläessään. Kirjan pääteema on siirtolaisuus. Volvon tehdas oli niin perheen isän kuin monen monituisen muunkin työnantaja Ruotsissa. kirjassa käsitellään kiinnostavasti suhtautumista näihin siirtolaisiin, Suomessa vihamielisesti, Ruotsissa vähättelevästi. Suomalaiset eivät olleet missään tervetulleita. Sepon kautta käsitellään myös tämän päivän ihmisten suhtautumista muualta tulleita kohtaan. Seponkin on vaikea luottaa töitä hakeneeseen kielitaidottomaan irakilaiseen mutta omien kokemustensa...

Siitä jännä romaani, että kertojien vaihtuessa on miltei mahdotonta päättää, kenen puolella seisot. Ensin lippu liehuu ensimmäisen avautujan, eli Bean puolella ja lukija/kuuntelija alkaa lähes vihata Niklasta, Bean kurjaa aviomiestä mutta kun kertoja vaihtuu Niklakseksi, alkaa epäillä omia tunteitaan eikä Beakaan vaikuta enää pelkältä uhrilta. Ja niin edelleen. Moa Herngren on ollut kirjoittamassa Neflixissä pyörinyttä Bonusperhe-sarjaa, joten senkin perusteella voi kuvitella hänen jotain tietävän ihmisten välisistä suhteista. Bonusperhehän kertoo uusperheen arjesta, siitä kaikesta, mitä uusperhe tuo tullessaan, existä, isovanhemmista, lasten asumisjärjestelyistä ja kaikesta, ihan kaikesta. Hyvä sarja. Sarjasta tehty elokuva ei oikein kolahtanut mutta sellaistahan se on. Ei tarttis aina tehdä elokuvia hyvistä sarjoista. Ei ne ole juuri milloinkaan kovin hyviä. Mutta Moa Herngren on syntynyt vuonna 1969 ja on hyvä kirjoittaja ja kirjailija. Ruotsalaista avioeroa onkin myyty Ruotsissa jo...

  Melissa Da Costa on Ranskan maaseudulla kasvanut tyttö, joka haaveili kirjailijan urasta ja joka kirjan kirjoittikin eikä minkä tahansa kirjan vaan Kaikki taivaan sini-nimisen järkäleen - omakustanteena. Luojalle kiitos, että kustantaja löysi tämän ihanan romaanin omakustanteiden sivustolta ja nyt sitä on myyty jo yli puoli miljoonaa kappaletta ja käännetty ties kuinka monelle kielelle, myös siis suomeksi Saana Rusin kääntämänä. Päähenkilö Emilellä diagnosoidaan varhaisiän Alzheimer ja hän saa kaksi vuotta elinaikaa. Emile on nuori, alle kolmikymppinen, eikä halua viettää loppuelämäänsä sairaalassa vaan hankkii matkailuauton, etsii netin kautta matkaseuraa ja löytääkin Joannen, hiljaisen ja pidättyväisen naisen, joka ymmärtää Emilen vaatimuksen saada pysyä kaukana sairaaloista ja halun kuolla kauniissa maisemissa, luonnon keskellä. Matka alkaa ja sen edetessä saamme tietää Emilen elämästä, hänen tärkeimmistä ihmisistään, rakkauksistaan ja ystävyydestä. Pikkuhiljaa avautuu myös Jo...

Naistenviikko on jo pitkällä kun vasta heräilen muistamaan blogini, johon viimeksi olen postannut melkein vuosi sitten. Syyksi vaikenemiseeni katson opintojeni alun ja nyt kun ne ovat päätöksessään, alkoi taas blogikin kiinnostella. Kirjojen kuuntelua en kuitenkaan ole opintovuoden aikana unohtanut ja kirjoitankin niistä, joistakuista, tänne blogiini. Naistenviikon kunniaksi siis Nina Lykke. Romaanit Ei, ei ja vielä kerran ei ja    Kohonnut riski vakuuttivat Lykken hienosta tavasta kirjoittaa humoristisesti vaikeista keski-ikäisten kriiseistä, elämän tavallisuudesta, rutinoitumisesta, uskottomuudesta, rankoista ratkaisuista elämän karikoissa. Emme ole täällä pitämässä hauskaa-romaani sivuaa hieman samoja aiheita kuin edellisetkin, keski-iän kriisiä mutta tällä kertaa kirjailija Knutin, jonka kirjat eivät kiinnosta enää ketään, näkökulmasta. Knut saa kutsun kirjallisuusfestivaalin paneeliin, ottaa kutsun vastaan mutta sitten huomaa, että paneelissa ovat mukana myös ex-vaimon ny...

En ole sotaromaanien ystävä mutta   kun sellaisen kirjoittaa Kjell Westö, onhan se luettava. Tai siis kuunneltava. Tässä tarinassa kuuntelemista kannatteli kaksi lukijaa, Mollyn osuuksissa Heljä Heikkinen ja Henryn Paavo Kerosuo, molemmat erinomaisia lukijoita, Kertomus alkaa talvisodasta. Molly on matkalla teatteriseurueen kanssa Ruotsiin ja Henry on rintamalla toimittajan ominaisuudessa. Jo Mollyn kokema, sodanaikainen, junamatka saa lukijan ihon kananlihalle ja väkisinkin tulee toivoneeksi, ettei meidän nykyjohdon toivoma sota koskaan ikinä toteutuisi eikä kukaan joutuisi kokemaa tuota hirvittävää aikaa.  Sillä aikaa kun Molly näyttelee Ruotsissa, Henry on rintamalla. Henry kokee toimituksen kanssa vaikeuksia, sillä artikkelien tulisi olla positiivisia eikä sodan julmuuksista tulisi lainkaan kertoa. Paitsi tietysti "ryssien" hakkaamisesta olisi hyvä tietää. Sotilaat kärsivät vilua ja nälkää, taistelevat ja kuolevat mutta mikä tapahtuu rintamalla, jääköön rintamalle.  M...

  Simon Leyland on brittiläinen, Triestessä asuva leski, kahden aikuisen lapsen isä, kielenkääntäjä ja vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen hänestä tuli myös kustantamon omistaja ja johtaja. Elämä on hektistä kunnes tapahtuu jotain traagista - hän saa diagnoosin parantumattomasta aivokasvaimesta. Leyland ehtii 111 päivän aikana pohtia elämäänsä, tehdä päätöksiä, muunmuuassa myydä rakastamansa kustantamon. 111 päivää ja diagnoosi paljastuu virheeksi, Leyland ei kuolekaan, kärsii vain hirveistä migreenikohtauksista ja koska elämä on saatu takaisin, kustantamo myyty, jää aikaa lapsille ja ystäville, joiden kohtaloita kirjassa käsitelläänkin paljon ja hartaasti ja joiden elämät Leyland, itselleen uuden elämän saatuaan, pelastaa pyytettömästi. Kirja on varsinainen lukuromaani, sen parissa viihtyy ne, jotka rakastavat leppoisaa mutta laadukasta kirjallisuutta. Tarina etenee rauhallisesti, sanoja säästelemättä. Romaanin keskeinen teema, kirjallisuuden ja sanojen lisäksi, on kuolema. Sitä k...

Kun romaanin nimenä on Äidit, voisi kuvitella sen kertovan äideistä. Ja tavallaan tämä Brit Bennetin esikoisromaani kertoo. Varsinkin poissaolevista äideistä. Romaani kertoo kolmen nuoren tarinan. Älykkään mutta villin Nadian, jonka äiti on tehnyt mitään selittämättä itsemurhan ja joka elää Nadian mielessä, muistoissa, valinnoissa. Nadian suru on suunnaton mutta lohtua tuo kesätyö Upper Roadin kirkossa, ystävystyminen siellä Aubreyn kanssa ja seurustelu Luken kanssa. Aubrey on hiljaisempi ja tytöt tasapainottavat toisiaan ja ystävyydestä muodostuu syvä. Aubreyn äiti on poissa tytön elämästä ja tämä asuu siskonsa luona, traumatisoituneena. Luke, kirkon pastorin poika alkaa seurustelusuhteen Nadian kanssa, joka päättyy Nadian aborttiin ja lähtöön opiskelemaan muualle. Asiat muuttuvat Nadian ollessa opiskelemassa, Abreysta ja Lukesta tulee pari ja Nadian palatessa Oceansideen, asiat saavat jälleen uuden käänteen.  Romaanissa käsitellään kipeitä asioita. Itsemurhaa ja varsinkin äidin t...

Iina Suvirimpi saa loistoidean väitöskirjaansa varten. Hän alkaa tutkia ikivanhaa säveltäjäneron Paavo Keistiön tuotantoa ja luonnollisesti joutuu myös haastattelemaan tuota vanhaa, leskiytynyttä ja ehkä hieman narsistista mestaria, joka ei edes pidä omasta musiikistaan mikäli sen tunnistaa ja juuttuu tarinoimaan tuntikausiksi jostain aivan muusta.  Vaikka ei musiikista mitään ymmärtäisi, romaani on hauska ja toisaalta traaginenkin kertomus humanististen tieteiden laitoksen alasajosta, opiskelijoiden jättämisestä oman onnensa nojaan, väitöskirjan tekemisen vaikeudesta, toisaalta sen tekijän ammattitaitoisuudesta - ja kirjailijan - luetellessaan musiikillisia koukeroita tottumattomille korville, ei voi kuin kunnioittaa moista tietämystä, on se sitten ihan oikeaa vai keksitty. Ei voi tavis tietää. Yksi romaanin teemoista on Lindgrenin huoli vanhusten hoidosta. Keistiökin asuu yksinään, hoitaja, tuo outo nainen Iinan näkökulmasta, käy päivittäin mutta muuten Keistiö puuhastelee kotona...

Vaikka olen maaliskuun jälkeen kuunnellut 14 äänikirjaa, ei oikeastaan yksikään ole innostanut kirjoittamaan blogia kuin vasta löytäessäni tämän: Vettä kukille. Romaani teki vaikutuksen, sai sydämen laulamaan ja hippusen toivoa tulevaisuuteen tänä pelottavana aikana kun ei voi tietää, päätyykö tämä maa proxysotaan vai ei.  Violet on syntynyt onnettomien tähtien alla, asunut ikänsä sijaiskodeissa eikä lapsuudessa ollut hurraamista. Nuorena aikuisena hän tapaa Philipin, rakastuu ja menee naimisiin tämän kanssa. Philip osottautuu äitinsä pilalle lellimäksi, laiskaksi hyväksikäyttäjäksi ja Violetin rakkaus hiipuu sitä mukaan kun tasoristeyksen, josssa kummatkin ovat töissä, vastuu siirtyy yksin hänen hoidettavakseen.  Juonta tämän kummemmin paljastamatta, sattuu hieveä tragedia, jota selvitellään pitkään ja Violetkin saa miehensä kanssa uuden työpaikan, jota hän niinikään hoitaa yksin. Mies muutenkin häviää taivaan tuuliin eli lähtee eikä enää palaa.  Romaani on niin ihana et...

Yhdysvaltalainen, monesti palkittu kirjailija Celeste Ng on yksi mielikirjailijoistani ja odotinkin malttamattomasti tämän uusimman ilmestymistä. Ng kirjoittaa edellisissä romaaneissaan, Olisi jotain kerrottavaa ja Tulenarkoja asioita, perhedynamiikoista, perheiden sisäisistä ristiriidoista mutta myös yhteiskunnallisista asioista, rasismista, suhteista ulkomaailmaan, naapurustoon ja muihin ihmisiin. Vähän kuin Anne Taylor mutta sekoittaen soppaan aasialaisamerikkalaisia mausteita.  Tämä romaani olikin yllättävä. Romaani kertoo yhteiskunnassa kytevästä rasismista sikiävästä pelosta, vainosta ja vastarinnastakin. Jostain merkillisestä syystä amerikkalaisen yhteiskunnan hampaisiin on joutunut aasialaiset ja yhteiskunta on muuuttumassa ja ehkä on jo muuttunut fasistiseksi.  Romaani kertoo isänsä kanssa asuvasta Bird-pojasta, jonka amerikanaasialainen runoilijaäiti on kadonnut maan alle kolme vuotta sitten eikä yksinäinen ja ulkonäkönsä vuoksi kiusattu Bird voi sitä tietenkään ymmä...

19-vuotias Vivian ryssii 1940-luvulla koulunkäyntinsä eikä vanhemmat, hevosiin hurahtanut äiti ja teollisuuspomo isä oikein näe muuta vvaihtoehtoa kuin lähettää kapinoiva tytär oppimaan elämää isän sisaren, Peg-tädin luo New Yorkiin. Vanhemmat eivät varmaan oikein tienneet mitä Peg tädin teatteri piti sisällään. Tai sanotaanko niin, että jos olisivat tienneet, että kyseessä oli Manhattanilla sijaitsevä ränsistynyt rtevyyteatteri, olisivatko lähettäneet ainoaa tytärtään juuri sinne. Mutta lähettivät ja koska Vivian oli onnekseen saanut isoäidiltään vaateompelun taidon, hänestä tuli nopeasti revyyn pukuompelija. Vivian ei ollut kotonaankaan mikään kiltti tyttö mutta New York ja teatteri ihanat tanssitytöt houkuttelivat hänet yön rientoihin ja kunhan neitsyydestä oltiin päästy, myös miesten tarjoamiin iloihin, joskin myös vaaroihin.  Sota ravisteli Amerikkaakin ja New Yorkinkin ihmiset saivat siitä osansa. Romaani ei sukella sodan kauheuksiin vaikka Viviankin sai kokea sen karmeimmat ...

Aika lentää ja viimeisestä bloggauksestakin on yllättäen jo yli kuukausi. Kirjoja kuitenkin on kuunneltu, tammikuussakin yhdeksän, joista parhaimpina pidin herkkää siskotarinaa Kristin Hannahin Sisarten kesken, Veera Niemisen hulvattoman hauskaa Kottikärrykarusellia, Anna Soudakovan Pietariin ja Turkuun sijoittuvaa Varjele varjoani-romaania ja tätä, Anne Taylorin Palmikkoa.  Samalla kun hieman uudistan blogiani ottamalla kuvia käyttöön, aloitan tämän vuoden Anne Taylorin Palmikolla.  Anne Taylor on ehkä paras perhesuhdekirjailija tai ainakin hän jaksaa romaanista toiseen kirjoittaa noista suhteista ja vaikka teema on sama, osaa hän aina kirjoittaa raikkaasti, mielenkiintoisesti ja sydämeen käyvästi. En ole vielä kyllästynyt Taylorin ihmissuhdedraamoihin ja aina odotan innolla seuraavaa romaania. Anne Taylorin romaanit eivät jätä kylmäksi, ei tälläkään kertaa. Palmikko kertoo Garretin perheestä aina viisikymmentä luvun lpulta nykypäiviin. Perheen lapset ovat pieniä kirjan aluss...

"Hurmaavan hullu japanilainen nykyromaani, joka saa meidät nauramaan itsellemme ja oivaltamaan jotakin hyvin tärkeää" Storytel esittelee romaanin näin mutta minä näin: "Hurmaavan hullu japanilainen nykyromaani, joka saa meidät ihmettelemään japanilaiseen työkulttuurin kuuluvia omituisia lainalaisuuksia   ja naisten asemaa tuon kaiken jaloissa" No juu, hyvä romaani kaikenkaikkiaan mielestäni aspergenin oireyhtymästä lapsesta asti kärsineen naisen asemasta miesten hallitsemassa japanilaismaailmassa, jossa kaikilla pitäisi olla urakehitys, avioliitto, lapsia. Päähenkilö Keiko on jo 36 vuotias ja ollut kaupassa töissä 18 vuotta ja mitä sanaa kirjassa ahkerasti viljellään, osa-aikatyössä. Keiko kuitenkin on löytänyt itselleen sopivan työn ja sopeutunut palvelemaan niin asiakkaita kuin työpaikkaansa henkeen ja vereen. Hän on kauppa.  Keikolla on kuitenkin ongelma. Häneltä vaaditaan jotain, mihin hän ei oireyhtymänsä kykene vastaamaan, kuten avioliittoa ja lapsia sekä tois...

Trilogian kolmas ja odotettu osa - melkoista tykitystä elämän raadollisuudesta. Janakippon veli kuoli ja "jätti minut yksin", kuten päähenkilö kertoo heti enimmäisessä lauseessa. Tämän trilogian kaksi ensimäistä osaa ovat jo rajuja mutta tämä kolmas on jo niin raju, että välillä pohdin sen kuuntelun lopettamistakin. Miten jonkun elämä voi olla noin kamalaa kuin janakippon? Ei juuri mitään positiivista tapahdu koskaan ja rakkaimmat ihmiset kuolevat yksi toisensaa jälkeen. Joidenkin kuolema, kuten taaton, oli ihan onnellista mutta aika monen muun, hyvin traagista.  Janakippon elämän oikeastaan ainoa valopilkku on hänen taiteensa ja siitä vihdoin saatu tunnustus mutta esimerkiksi suhde omaan tyttäreen ei ota luonistuakseen. Menneisyyden haamut kummittelevat ja kuolleet pitävät aktiivista vuoropuhelua janakippon kanssa. Jopa veljen hautajaisista sadaan riita aikaiseksi ja tottakai janakippo häviää taistelun. Kuinkas muutenkaan. Kolmannessa osassa myös kerrotaan, miten julmista ko...

Jos ajattelet jaksavasi kuunnella yhtä ja samaa kirjaa 32 tuntia 14 minuuttia, niin kuuntele tämä. Rakastin tätä romaania. Välillä on kiva kuunnella pitkää tarinaa, ehtii tutustua kunnolla hahmoihin ja nyt kun kirja on loppu, henkilöitä on suorastaan ikävä ja ikävä jokailtaista tapaamista ennen nukkumaan menoa. Tämä käsittämättömän hieno romaani on vuonna 1987 syntyneen, göteborilaisen Lydia Sandbergin esikoisteos ja on voittanut Ruotsin August-palkinnon. Kirjaa on myyty kuin siimaa ja oikeudetkin 16 maahan. Ei siis huono tulos esikoiskirjailijalta.  Läpileikkaus on kertomus kahdesta miehestä, heidän kasvustaan pojista aikuisiksi ja mitä sitten tapahtui. Nämä kaksi miestä ovat intellektuelleja, toinen taiteilija, toinen kirjakustantaja ja kun romaani kulkee monessa ajassa, lapsuudessa, nuoruudessa, tässä päivässä ja kun myös muille henkilöille, kuten lapsille ja ystäville annetaan tilaa, syntyy monitahoinen kasvu- ja kehityskertomus.  Päähenkilö Martin tutustuu koulussa Gustav...

Storytellin esittelyssä: "Feministisen nykykirjallisuuden tapaus maailmalta!" Ja etusivun viesti kirjailijalta itseltään: "Tämä on teille siskot & systerit & sisaret & sistahs & teille naiset & womxn & womyn & teille veljet & ystävät & brethen & meidän äijäy ja miesväki & koko suuren ihmisten perheen LHBTIQ-jäsenet Ihan kaikkea en tuosta ymmärtänyt mutta kiistämättä Evaristo kuvaa romaanissaan feminististä elämänmuotoa kahdentoista naisen näkökulmasta. Keskushenkilöksi nousee näytelmäkirjailija Amma, joka on joutunut ammatilliseen unholaan ja istuu kotonaan suoratoistokanavia tuijotellen, kunnes vihdoin koittaa aika, jolloin hänen kirjoittamansa näytelmä Dahomeyn viimeinen amatsoni saa ensi-iltansa kansallisteatterissa. Ja tarina alkaa. Amma on tunnettu henkilö lesbopiireissä ja kaikki romaanin henkilöt liittyvät lopulta Ammaan tavalla tai toisella. Kuunneltuna teos on melko haastava, sillä henkilögalleria on laaja ja kulkee pa...

Tuntuu lähes häpeälliseltä, etten ole lukenut Olli Jaloselta muuta kuin 14 solmua Greenwichiin ja tämän, mielestäni mestarillisen Stalker-vuodet-romaanin. Pidin ihan hirveästi Greenwichistäkin, niin miksen ole aikaisemmin paneutunut Johan Johan- romaaniin, Taivaanpalloon, Isistä ja tyttäristä? Jalonen on sentään Finlandia-voittaja. Ja moninkertainen ehdokas voittajaksi. Korjaan laiminlyöntini lähitulevaisuudessa. Stalker-vuoteni kertoo seiskytlukujen opiskelijatuoksinnasta, nuorukaisen värväämisestä vanhojen koulutoveriensa, joita ei edes kunnolla muistanut enää, urkkijaksi. Minä-kertoja on jopa immarreltu kuultuaan pyynnön, jonka myötä hän pääsee osaksi erittäin salaista tutkimusprojeketia eikä oikein tule kyseenalaistaneeksi minkä lajin tutkimus on kyseessä. Elämä alkaa pyöriä tutkittavien henkilöiden etsinnässä, löytämisessä ja urkinnan käytännön työssä. Hän saa positiivista palautetta onnistuneesta proggiksestaan. Aikaa myöten ja iän kartttuessa alkaa kuitenkin nuorukaisen mieltä p...