Tekstit

ME OLEMME SUSIA/ Evie Wyld

Evie Wyld on syntynyt vuonna 1980 ja on kiistämättä yksi lahjakkaimmista sukupolvensa kirjailijoista. Wyld on voittanut Miles Franklin Awardsin ja EU:n kirjallisuuspalkinnon ja päässyt Keltaiseen kirjastoon. Hyvä Evie! Romaani Me olemme susia kertoo naisista kolmessa aikatasossa. Sarahista, joka joutuu noitavainojen uhriksi mutta pääsee pakenemaan metsään. Sarahin kohtalo on silti muiden käsissä, miesten. Se kertoo myös Ruthista, 1950-luvun kotirouvasta, joka päätyy Bass Rock-nimisen paikkakunnan erääseen kartanoon aikaisemmasta liitostaan leskeksi jääneen miehensä Peterin vaimoksi ja tämän poikien äitipuoleksi. Bass Rock on muuten romaanin englanninkielinen nimi ja olisi minusta ollut sopiva tähän suomalaiseenkin versioon. Kolmantena päähenkilönä pääsemme tutustumaan nykypäivän Vivieniin, jonka elämä on yhtä sekasotkua, isän ikävää mutta myös uutta naisten välistä ystävyyttä. Osoittautuu, että Ruth ja Viviene ovat sukua toisilleen ja varsinkin kuunnellessa täytyy välillä kelata taakse

PIKKUKAUPUNGIN TYTTÖ/Elizabeth Strout

"Sinä kesänä kun opettaja Robetson lähti kaupungista, oli hirveä helle ja joki näytti pitkään elottomalta. Se oli kuin kuollut, ruskea käärme, joka levittäytyi litteänä kaupungin keskustan halki keltaisen vaahdon kerääntyessä sen reunoille. Kun viraspaikkakuntalaiset ajoivat sen ohi, he sulkivat ikkunansa sen yököttävältä, rikinkatkuiselta lemulta ja ihmettelivät, kuinka kukaan pystyi elämään sen keskellä. Mutta Shirley Fallsin asukkaat olivat tottuneet joen ja tehtaan löyhkään ja haistoivat sen helteelläkin vain aamulla herätessään, muuten se ei heitä pahemmin haitannut. Sen sijaan heitä vaivasi sinä kesänä se, ettei taivas ollut koskaan sininen vaan oli kuin kaupungin ylle olisi kietaistu likainen sideharso, joka esti auringonvaloa suodattumasta maahan, sai kaiken näyttämään värittömältä ja teki ilmasta epämääräisen raskasta ja elotonta." Näin lähdetään liikkeelle Elisabeth Stroutin 20 vuotta ilmestyneessä esikoisromaanissa, jota hän kirjoitti lähes seitsemän vuotta. Strout

SISAR TALOSSANI/Linda Olsson

  Viittäkymppiä lähestyvä Maria asuu Costa Bravan rannikolla, yksin talossaan, hiljaista ja rauhallista elämää. Äiti on kuollut ja parin vuoden takaisissa hautajaisissa Maria tulee kutsuneeksi sisarensa Emman luokseen kyläilemään. Nyt kun kutsusta on kaksi vuotta, Emma yhtäkkiä ilmoittaakin tulevansa ja Emmaa sekä hämmästytää että kaduttaa koko kutsu. Emma siis tulee ja sisarukset keskittyvät tulemaan toimeen. Maria vie Emman tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin ja naiset keskustelevat melko pinnallisesti menneisyyksistään. Tarinan edistyessä alkaa paljastua yhä enemmän salaisuuksia, niin Marian kuin Emmankin elämästä, paljastuu, että Maria onkin identtinen kaksonen, jonka sisko on kuollut mutta samalla myös Emma on menettänyt siskonsa. Alusta asti ole selvää, että yhteinen äiti oli ollut kymä lapsilleen mutta siihenkin saadaan lisävaloa tarinan edistyessä.  Salaisuuksia on paljon, on kriisejä, kuolemaa, mutta iloa ja onneakin, joskin hyvin pienessä  mittakaavassa. Kummankin sisaruks

VUODEN 2020 KUUNNELLUT KIRJAT

Luettelen tässä postauksessa viime vuonna kuuntelemani kirjat. Lisään pienen luonnehdinnan niiden kirjojen alle, joista on jäänyt muistijälki tarkistamatta. Ne ovat samalla niitä, joita pidän parhaimmistona. Tosin en huonoja kirjoja kuuntelekaan tai niitä, joiden lukijaa en jaksa kuunnella.  Lukijoista mieluisimpia ovat: Karoliina Kudjoi, Krista Putkonen-Örn ja Erja Manto. Kuuntelen siis paljon naiskirjailijoita, joten lukijatkin ovat pääsääntöisesti naisia. Mieslukijoista pidän Aku Laitisesta, Ville Tiihosesta ja Jukka Pitkäsestä. Ja tässä listani, olkaa hyvä: Hanna Velling: Kirjosieppo - lukija Mervi Takatalo Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja - lukija Anniina Piiparinen Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä - lukija Susanna Hyvärinen Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa - Erja Manto Kertomus yksinäisyydestä, sen voittamisesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Muistojen   taakasta mutta myös tulevaisuuden haaveista. Kaunis kertomus kolmesta naapurista   ja elämän muuttumise

Doggerland-sarja

  Maria Adolfsson Tukholmalaisesta Maria Adolfssonista on tullut oma suosikkinin dekkarimaailmassa enkä jaksaisi odottaa seuraavaa osaa Doggerland-sarjaan, paikkaan, missä rikoskomisario Karen Eiken Hornby asuu ja ratkoo työkseen rikoksia ja ongelmia yksityiselämässään. Adolfssonilta on ilmestynyt suomeksi kolme dekkaria, joista ensimmäinen, Harha-askel, vie meidät Doggerland-nimiselle saarelle, jonnekin Tanskan ja Ison-Britannian väliin, Pohjanmerelle. Doggerland on oma valtionsa omine lakeineen mutta mielestäni selkeästi pohjoismaalainen. Ensimmäisen kirjan tapahtumien edetessä paljastuu kaikenlaista, isoja ja pieniä salaisuuksia henkilöistä, myös Karenista itsestään.Romaani pitää hyvin otteessaan ja itseäni erityisesti miellyttää Karenin ajatusten tietynlainen rosoisuus. Hän on hyvin uskottava hahmo eikä kaihda olla välillä hyvinkin suorapuheinen niin kollegoidensa kuin ystävienkin seurassa. Karen on nainen, johon on helppo samaistua, arkipäiväinen ja maanläheinen ihminen. Vaikka ri

Aikuisten valheellinen elämä

Elena Ferrante Aloitin äänikirjamaailmaan tutustumisen Elena Ferranten äänikirjoja kuuntelemalla. Vaikka Napoli-sarjaa oli hehkutettu, en ollut jostain syystä aikaisemmin ollut siitä kovin kiinnostunut. Mutta Storytellin löydettyäni, päätin kokeilla ensimmäistä kirjaa, Loistava ystäväni-romaania ja kappas ja kuinka ollakaan, ihastuin ikihyväksi. Kuuntelin saman tien koko sarjan, sekä hänen esikoisteoksensa Hylkäämisen päivät mutta myös romaanit Amalian rakkaus ja Tyttären varjo. Kaikissa Ferranten kirjoissa lukijana on iki-ihana Erja Manto.  Ja sitten tämä uutuus, jota koko Italia ja puoli maailmaa on innolla odottanut: Aikuisten valheellinen elämä. Italiassa tätä romaania jonotettiin tuntikausia ennenkuin sen myynti keskiyöllä alkoi. Italialaiset rakastavat Ferranteaan mutta niinhän me muutkin. "Kaksi vuotta ennenkuin isäni muutti pois kotoa, hän sanoi äidille, että olin tosi ruma". Nämä isän lausumat sanat ja myöhemmin, kun isä vertaa tytärtään Giovannaa vihaamaansa sisaree

Ikäneidon testamentti

Marja Aarnipuro Marja Aarnipurolta on ilmestynyt kolme dekkaria mutta jostain syystä Storytellillä on niistä vain kaksi äänikirjana, mikä on harmittavaa, sillä päähenkilö on sama joka kirjassa ja hänen tarinansa olisi ollut kiva kuunnella alusta alkaen. Ensimmäinen, Maakellarin salaisuus, on vain e-kirjana, joten jätin sen väliin. Aarnipurolta on näiden lisäksi ilmestynyt äänikirjana myös Rintasyöpämatka, joka on kokemuskertomus sairastumisesta. Samaa aihetta hän on käsitellyt kahdessa muussakin kirjassaan. Hyppäsin siis suoraan toiseen dekkariin, Ikäneidon testamenttiin, jossa pääsemme tutustumaan toimittaja Kaarina Riikoseen, keski-ikäiseen perheenäitiin, tavallisen oloiseen, mukavaan naiseen, joka sattumalta tulee vedetyksi mukaan murhamysteeriin, jota hän alkaa toimittajan ominaisuudessa tutkia työtovereidensa kanssa. Riikosella on omat intressinsä pelissä, onhan murhattu mummo hänen naapurinsa ja tuttu jo vuosien takaa. Riikonen on tietenkin utelias ja aikaansaava journalisti, pol

Suon villi laulu

Delia Owens WSOY:n äänikirja Storytell, äänitys Silensio 2020 Lukijana Sanna Majuri Yhtäkkiä kaikki alkavat puhua tästä kirjasta ja yhtä nopeasti se ilmestyy myös Storytelliin sekä ääni- että e-kirjana. Mikä onni ja autuus. Eiku kuuntelemaan. Storytellin saatesanoina on muunmuuassa New York Timesin maininta "Niin kaunis, että tekee kipeää" ja että tämä kirja on ollut saman lehden bestseller-listalla yli 100 viikkoa ja sen on lukenut jo kahdeksan miljoonaa ihmistä jos myyntilukuihin on uskominen. Kirja on luonnontieteilijä Delia Owensin esikoinen ja saanut käsittämättömän hyvän vastaanoton. Sen täytyy olla ihanin romaani ikinä. Ja kyllä se sitä onkin. Owensin kieli on hyvin kaunista ja luonnontieteilijän asiantuntijuus tekee luontokuvauksista miellyttävän lukea. Tuntuu, kuin kirjailija olisi itse päähenkilönsä vaikka kertomus eteneekin hän muodossa. Tarina alkaa pikkutytön äidin häipyessä yllättäen perheensä luota. Sitten lähtevät vanhemmat sisarukset, lopulta veli ja kaiken p

Ruth Galloway -sarja

Elly Griffits Risteyskohdat Januksen kivi Jyrkänteen reunalla Käärmeen kirous Korppikuningas Kadonneet ja kuolleet Aavekentät tulossa: Siniviittainen nainen Tammen äänikirjat Storytell Lukijana kaikissa Krista Putkonen-Örn Niputan tässä yhteen koko Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan, koska mielestäni, nyt kun on ne kaikki kuunnellut, on ehkä turhaa käsitellä jokaista erikseen. Päähenkilön tarina jatkuu ja kehittyy osa osalta, vain rikos on aina erilainen. Sympatiseeraan kovasti Ruth Gallowayta ja hänen lähipiiriään. Tämä on mielestäni sarja, joka kannattaa  lukea järjestyksessä juurikin Ruthin elämänmuutosten takia. Se tekee, ainakin itselleni, mielekkäämmän lukukokemuksen. Valaisen tässä hieman Ruthin elämää ja ensimmäisen romaanin, Risteyskohdat, tapahtumia vain pintapuolisesti. Tohtori Ruth Galloway on nelikymppinen, forensisen arkeologian asiantuntija, luututkija, sinkkunainen, joka rakastaa Bruce Springsteenin musiikkia ja kahta kissaansa. Hän opettaa yliopistossa argeologian m

Tässä on meillä kaikki nyt

Äänikirjojen valinnassa merkitsee melko paljon lukija. Itselleni on lukijalla hyvinkin suuri merkitys. Ölen äänikirjojen suurkuluttaja mutta veikkaan, että monelle mullekin kuuntelijalle lukija on hyvin tärkeä osa kuuntelukokemusta. Huonohkoa lukijaa, itselle epämiellyttävää ääntä, liian eläytyvää tai liian vähäeleistä, liian mitä tahansa, ei vain viitsi kuunnella alkua pidemmälle. Tuntuu ajan haaskaukselta. Siksi helposti valitsen niitä kirjoja, joita lukee mielilukijani. Yksi heistä on Krista Putkonen-Örn. Ja Putkonen-Örnin takia valitsin tämänkin kirjan. Ensin tarkistin lukijan, kyllä, miellytti, sitten vasta kirjailijan ja päätös kuuntelusta tuli tehtyä. Romaani kertoo Amandasta, joka yllättäen huomioi kansalaisopiston ruotsinkielen kurssilla viereensä istahtaneen venäläisen miehen. Mies saa Amandan sydämen sykkimään kiivaammin ja tunteet näyttävät tuolla tuntemattomalla kulkevan samaa rataa kuin hänen omansakin. Syntyy rakkaustarina. Valentin on komea, mukava ja jollain käsittämät