Doggerland-sarja

 Maria Adolfsson



Tukholmalaisesta Maria Adolfssonista on tullut oma suosikkinin dekkarimaailmassa enkä jaksaisi odottaa seuraavaa osaa Doggerland-sarjaan, paikkaan, missä rikoskomisario Karen Eiken Hornby asuu ja ratkoo työkseen rikoksia ja ongelmia yksityiselämässään.

Adolfssonilta on ilmestynyt suomeksi kolme dekkaria, joista ensimmäinen, Harha-askel, vie meidät Doggerland-nimiselle saarelle, jonnekin Tanskan ja Ison-Britannian väliin, Pohjanmerelle. Doggerland on oma valtionsa omine lakeineen mutta mielestäni selkeästi pohjoismaalainen.

Ensimmäisen kirjan tapahtumien edetessä paljastuu kaikenlaista, isoja ja pieniä salaisuuksia henkilöistä, myös Karenista itsestään.Romaani pitää hyvin otteessaan ja itseäni erityisesti miellyttää Karenin ajatusten tietynlainen rosoisuus. Hän on hyvin uskottava hahmo eikä kaihda olla välillä hyvinkin suorapuheinen niin kollegoidensa kuin ystävienkin seurassa. Karen on nainen, johon on helppo samaistua, arkipäiväinen ja maanläheinen ihminen.

Vaikka rikosromaani vaatii murhan, niin Adolfsson ei mässäile väkivallalla vaikka vastenmielisiä rikokset tietenkin ovat. Väkivallan ei kuitenkaan anneta vallata liikaa tilaa vaan Karenin elämää, työtä ja ajatuksia pääsee seuraamaan mielestäni aika kivasti. Hänestä tulee tuttu ja lukija haluaa hänelle pelkkää hyvää.

Porukkaa kirjassa on paljon ja joskus havahtuu siihen, ettei heti muista kuka kukin on. Mutta ei haittaa, ihmiset käyvät kyllä tutuiksi ja seuraavan kirjan. eli Myskyvaroituksen, kohdalla itse kyllä muistin jokaisen kuin ihmeen kaupalla. Tosin taitaa johtua siitä, että kuuntelin kirjat putkeen, sillä kolmannen kohdalla sain jo taas muistella henkilöitä, sillä kirjaa sai odottaa jonkin aikaa toisen jälkeen.

Doggerland on paikkana mielenkiintoinen. Itsenäinen valtio omine sääntöineen. Se on myös idyllinen ja melkoisen pieni saarivaltio ja kun Karen palaa Isosta-Britanniasta paluumuttajana, hän joutuu usein silmätikuksi, eikä hän ole kovin pidetty sisäänpäin kääntyneessäyhteisössä. Myöskään työskentely paikallisessa poliisilaitoksessa ei ole helppoa.

Pidän kovasti näistä dekkarisarjoista, joita luetaan/kuunnellaan kronologisesti ja joissa sankarittaren elämää pääsee seuraamaan läheltä. Joskus päähenkilön yksityiselämän koukerot voittavat kiinnostavuudessaan murhien monimutkaiset kuviot

Odotan siis innolla seuraavaa Doggerland-romaania.

Karoliina Kudjoi on ihana lukija ja sopii tähänkin kuin nappi silmään.


Doggerland-sarja:

Harha-askel

Myrskyvaroitus

Meren ja pirun välissä


Tammen äänikirja

Storytell

Lukijana Karoliina Kudjoi




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOTUUSHAASTE/Clare Pooley

Suon villi laulu